Valokuvaaja Matti Salmelle Keski-Suomen taidepalkinto

18.12.2017

Keski-Suomen taidetoimikunta palkitsi Matti Salmen pitkäaikaisesta ja laajasta työstä keskisuomalaisen taide- ja kulttuurikentän kuvaajana. Palkinto on 5 000 euroa, ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.

Matti Salmi (s. 1941) on pitkän linjan valokuvaaja, jonka ura ulottuu kuudelle vuosikymmenelle ja jatkuu edelleen. Salmi opiskeli Jyväskylän yliopistossa liikunnan opettajaksi 1960-luvulla ja valokuvasi ahkerasti jo opiskeluaikana yliopiston tapahtumia ja opiskelijaelämää. Valokuvaus vei pian miehen mennessään ja Salmi toimi yliopiston virallisena valokuvaajana vuodesta 1967 aina vuoteen 1990 saakka. 

Yliopistossa työskentelyn jälkeen Salmi on toiminut freelancerina ja kuvannut eri lehdille ja tapahtumille. Jyväskylän Kesän kuvaajana hän toimi vuosina 1998−2014. Salmi on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin sekä pitänyt myös omia valokuvanäyttelyitä. Vuosien mittaan hänelle on kertynyt laaja kuva-arkisto, josta riittää ammennettavaa vielä moneen näyttelyyn.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone