Valokuvalehti Raw View on vuoden laatulehti 2016

30.5.2016

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n laatulehtipalkinto on myönnetty valokuvalehti Raw View’lle. palkintoraadin mukaan Raw View on hienosti toteutettu kansainvälisen tason erikoislehti. Palkinto luovutettiin viikonloppuna Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä.

Raw View on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä, 160-sivuinen valokuvalehti, joka keskittyy dokumentaariseen valokuvaan taiteellisella otteella. Lehteä tekee kansainvälinen tekijätiimi; osa toimituksesta toimii Suomessa, mutta tekijöitä on ympäri maailmaa, muun muassa Hollannista, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Suuri osa lehdestä syntyy talkoovoimin.

Laatulehtipalkintoraadin jäsen, vuoden graafikko 2016 Pekka Toivonen kiteyttää voittajalehden näin: ”Raw View on kansainväliselle tasolle kurkottava erikoislehti. Se on eheä kokonaisuus, jossa aito sisältö on kurinalaisen graafisen muotoilun kanssa hyvässä tasapainossa. Lehdessä on hienot materiaalit, tyylikkäänä pikanttina lisänä hienostunut kohokuviointi kannessa.”

”Syvällisesti tiettyyn suuntaan meneminen on kiinnostavaa”, sanoo raadissa mukana ollut mediatutkimuksen dosentti Maija Töyry. ”Kaikessa katalogimaisuudessaan Raw View on epätyypillinen lehtenä. On otettu yksi kulma, tässä tapauksessa dokumentaarinen valokuva ja menty siinä niin syvälle kuin mahdollista. Raw view’tä voisi verrata tiedelehteen tai esseekokoelmaan, joka tutkii syvällisesti jotain tiettyä aihetta.”

Raadin jäsen, yrittäjä ja pitkän linjan toimittaja Reetta Räty säestää: ”Raw View on kunnioitettava projekti ja mielettömän hienosti toteutettu. On ihanaa että näinä aikoina joku painaa kiiltävälle paksulle paperille merkittävää lehteä.”

Tänä vuonna raati halusi erityisesti kiinnittää huomiota uuteen journalistiseen ilmiöön, joka näkyy Raw View’n lisäksi kilpailussa mukana olleessa Long Playssa. Sekä Raw Viewettä Long Play hylkäävät perinteisen aikakauslehden konvention niin rakenteen kuin sisällön suhteen. Ne sukeltavat lähes monomaanisesti yhteen suuntaan. Sen sijaan että lehti koostuisi eri juttutyyppeihin kirjoitetusta, tiettyyn järjestykseen laitetusta sisällöstä, keskitytään yhteen aihealueeseen tai peräti yhteen juttuun. Raw View tekee tämän näyttelykatalogimaisesti dokumentaarisella valokuvalla ja Long Play julkaisemalla kussakin numerossa vain yhden hyvin pitkän feature-jutun. Raadin ennustuksen mukaan tämä on yksi suunta, jossa ennakkoluuloton aikakauslehtijournalismi voi menestyä digimurroksen jälkeisessä maailmassa.

Kilpailuun osallistui 59 Kultin vajaasta 200:sta jäsenlehdestä. Yleisö sai toistamiseen antaa ääniä suosikkilehdelleen. Yleisöäänestyksellä oli voittajaa valittaessa yksi ääni, kullakin tuomarilla yksi. Yleisön suosikiksi äänestettiin Solidaarisuus, joka keräsi vähän alle 20 % annetusta 500 äänestä.
Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 11. kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Voittajalle luovutettiin kunniakirja ja 1500 euron palkinto lauantaina Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä. Palkintoa sponsoroi Akateeminen Kirjakauppa.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Taiteilija-lehti kuuluu Kultti ry:hyn.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone