Valtakunnallisten kuvataidejärjestöjen tuet säilyivät ennallaan

18.3.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut valtakunnallisten kuvataidejärjestöjen avustukset vuodelle 2016. Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöjen tuet säilyivät ennallaan. Tänä vuonna tukia kuitenkin yhdistettiin ensi kertaa niin, että valtakunnalliset järjestöt eivät erikseen saa Taiteen edistämiskeskuksen erityisavustusta.

Suurimman avustuksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä sai Suomen Taiteilijaseura, jolle myönnettiin 193 500 euroa.

Nyt julkaistut tuet näyttävät kasvaneen viime vuodesta merkittävästi, mutta kasvu selittyy valtakunnallisten kuvataidejärjestöjen tuen keskittämisellä opetus- ja kulttuuriministeriön myönnettäväksi. Järjestöt eivät enää saa yleisavustuksen lisäksi erityisavustusta näyttelytoimintaan Taiteen edistämiskeskukselta. Taiken myöntämät tuet ovat kuitenkin tänä vuonna siirtyneet viime vuoden avustusten suuruisina järjestöjen yleisavustuksiin.

Muu ry:n, Suomen Kuvanveistäjäliiton, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton, Suomen Taidegraafikoiden ja Taidemaalariliiton avustukset tälle vuodelle ovat kaikkiaan yhtä suuret kuin viime vuonna OKM:stä ja taikesta myönnetyt avustukset yhteensä. STS:n jäsenjärjestöistä myös Valokuvataiteilijoiden liiton tuki säilyi ennallaan. VTL saa yleisavustusta valtakunnallisten valokuvataiteen alan järjestöjen tukena.

Pienempiä avustuksia saivat mm. Kuvataideopettajat ry, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry ja Kuvataiteilijaseniorit ry.