Vuoden nuori taiteilija 2013

5.10.2012

 

 

Vuoden nuori taiteilija 2013 Jarno Vesala

 

Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2013 on valittu kuvataiteilija Jarno Vesala.

Vuoden nuori taiteilija saa Tampereen kaupungin myöntämän ja Nokia Oyj:n tukeman 20 000 euron stipendin, yksityisnäyttelyn Tampereen taidemuseossa ja näyttelyjulkaisun. Vesala on järjestyksessään 29. Vuoden nuori taiteilija.

Jarno Vesala (s. 1977 Raumalla) valmistui kuvataiteilijaksi 2004 Tampereen Ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmasta. Hän asuu Nokialla ja työskentelee Tampereella. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Vesala piti 2003 Tampereella, sittemmin hänen teoksiaan on voinut nähdä useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä kuten mm.: Mäntän kuvataideviikot 2008, Kluuvin Galleria 2009, Nuoret 2009, Pirkanmaan triennaali 2009 ja 2012, Helsingin taidemuseo 2011 ja Forum Box 2012.

Vesalan teokset ovat pääosin installaatioita, joissa on ihmismäisten veistosten lisäksi mukana ääntä ja videota. Vesala pyrkii herättämään kysymyksiä ihmisen olemisesta ja käyttäytymisestä pienen eleen tai hienovaraisen tunnelman kautta. Katsoja on hänen installaatioissaan hahmo muiden hahmojen ja luotujen tilanteiden joukossa. Vesalan teosten hahmot elävät pieniä, neutraalilta vaikuttavia hetkiään, mutta niistä on aistittavissa juuri tapahtunut tai tuleva muutos. Se voi liittyä kuolemaan, onneen tai kenties täydelliseen itsensä menettämiseen. Muutosten aistiminen luo tärkeän jännitteen katsojan ja teoksen välille.

Vuoden 2013 nuoren taiteilijan on valinnut museonjohtaja Taina Myllyharjun johdolla asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat näyttelypäällikkö Tapani Pennanen, amanuenssi Leevi Haapala, kuraattori Laura Köönikkä sekä kuvataiteilijat Janne Laine, Hannu Ojala ja Katariina Salmijärvi. Asiantuntijatyöryhmää ihastutti Vesalan teosten omaleimaisuus, niiden moniaistisuus sekä lähes painajaismaista tunnelmaa luovat yllättävät tapahtumat, mitkä jäävät mieleen katsomiskokemuksen jälkeenkin.

Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma syntyi vuonna 1984 Tampereen nuorkauppakamarin aloitteesta. Sittemmin tapahtumaa on tukenut ja tukee yhä Nokia Oyj. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esiin nuoria, lahjakkaita taiteilijoita sekä kiinnittää huomiota uuteen suomalaiseen kuvataiteeseen ja sen ilmiöihin. Vuoden nuori taiteilija –tapahtuman juhlavuonna 2014 tullaan julkaisemaan tapahtuman omat kotisivut ja järjestetään ensimmäinen kuvataiteilijoiden oma Vuoden nuori taiteilija 30 vuotta–juhlagaala.

Vuoden nuori taiteilija 2013 -näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa
25.5.–11.8.2013.

 

Jarno Vesala: Sininen uni, 2008