½:lle kulttuurilehtien laatupalkinto

3.10.2012

Rajataide ry:n julkaisema ½ -lehti on saanut kulttuurilehtien laatupalkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.

Perustelujen mukaan 1/2 -lehti on neljän ilmestymisvuotensa aikana tuonut raikkaan tuulahduksen suomalaiseen kuvataidekeskusteluun ja -kritiikkiin. Lehti on etsinyt uusia tapoja lähestyä taidetta sekä puhua siitä moniäänisesti ja onnistunut tässä pyrkimyksessään.

Lehti seuraa kiitettävästi näyttelyitä ja taiteen tapahtumia myös muualla kuin Helsingissä ja monipuolistaa merkittävästi kuvataidelehtien perinteistä tarjontaa. 1/2 tarkastelee paitsi taiteen tapahtumia, myös taiteen ja taiteilijan asemaa yhteiskunnassa.

Vuosittain vaihtuvat, vierailevat päätoimittajat ovat pääsääntöisesti olleet kuvataiteilijoita, jotka ovat taiteellisen työnsä ohessa halunneet antaa panoksensa myös kuvataiteen julkiseen keskusteluun, kun perinteisesti taiteen julkisuus on ollut taidehistorioitsijoiden hallitsemaa.

Tuorein päätoimittaja on asettanut tavoitteekseen nostaa esiin sellaisia kysymyksiä kuin, missä on taiteen ja taiteilijan paikka, kenen ehdoilla ja rahoilla taidetta tehdään ja tuotetaan tulevaisuudessa, miten käy taiteen koulutuksen ja mitä kansainvälistyminen tarkoittaa.

Muut, kolmatta kertaa jaettavat kulttuurilehtien laatupalkinnot menivät Anandalle, Bassolle ja Jänkälle. Ananda keskittyy joogaan, henkisyyteen ja meditaatioon, ja sitä julkaisee Porvoosta käsin toimiva Trax Oy. Basso on musiikkilehti, jota julkaisee helsinkiläinen Oy Bassomedia Ltd. Jänkä on neljästi vuodessa ilmestyvä lappilainen kulttuurilehti, jota julkaisee Jänkä RY.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki jakoi palkinnot tiistaina 2.10. Ministeriö myöntää laatupalkinnot kuultuaan kulttuurilehtilautakuntaa.

Taidetta ja kritiikkiä