Annetaan taiteelle mahdollisuus
Tässä kolumnissarjassa eri puolueiden poliitikot ruotivat ajankohtaisia kulttuuripoliittisia asioita omasta näkökulmastaan.
TEKSTI: VESA-MATTI SAARAKKALA
Olen esittänyt, että taideneuvostoon tuotaisiin jatkossa poliittista ohjausta eduskunnasta, jolloin kulloinkin harjoitettava taidepolitiikka saisi laajempien kansalaispiirien tuen.
Esimerkiksi noin puolet neuvoston jäsenistä voitaisiin valita eduskunnan toimesta ja valittavat voisivat olla periaatteessa keitä tahansa eli valittavan taustalle ei asetettaisi lähtökohtaisia edellytyksiä. Vastuun valinnoista kantaisi luonnollisesti eduskunta, jonka päätöksiä kansalaiset voivat kriittisesti arvioida. Valinnoissa voitaisiin antaa sijaa sekä ammatillisille että poliittisille painotuksille. Kaikki lähtee siitä, että luotamme kansalaisten poliittiseen arviointikykyyn ja välilliseen vaikuttamiseen edustajiensa välityksellä sekä vaalikaudella että vaalien yhteydessä.
Taiteen vaikutus yhteiskuntaan ja politiikkaan vahvistuisi, kun taide nostettaisiin nykyistä merkityksellisempään asemaan yhteiskunnassa. Demokratia on oikea ja paras tapa tehdä se. Todennäköisesti yhteisölliset kokemukset taiteen ympärillä lisääntyisivät ja yksilön voimaannuttamisesta otettaisiin askel eteenpäin kohti joukkojen voimaannuttamista ja tekemisen aikaansaamista. Mahdollisesti myös lisäresurssien kohdentaminen taiteeseen olisi tuolloin helpompaa, koska tuen legitimiteetti olisi laajemman keskustelun ja kiinnostuksen takia vahvempi.
Ehdotustani ei ole reilua verrata menneissä totalitaarisissa yhteiskunnissa esiintyneisiin taidepolitiikkoihin, koska niissä taidepolitiikalla ei aikaansaatu totalitaarista yhteiskuntaa, vaan totalitarismilla taidepolitiikka. Taiteella oli sittemmin tietenkin totalitaarista järjestelmää tukeva rooli, mutta olennaista on nähdä syyt ja seuraukset oikein eikä tarjota helppoja ja pysähtyneisyyttä edustavia vastauksia kansalaisille taidepolitiikan tulevaisuutta koskien. Mielestäni on uskallettava ottaa askel eteenpäin.
Suomalainen demokraattinen hyvinvointivaltio on viimeinen paikka, jossa meidän tulisi pelätä sitä, että maltillisella ja avoimella poliittisuudella taidepolitiikassa luotaisiin maahamme muka diktatuuri tai tehtäisiin maastamme totalitaarinen. Sellainen tuskin on edes mahdollista tämän päivän kansainvälisessä tietoyhteiskunnassa. Luottamuksemme yhteiskuntaan ja ihmisiin ei voi oikeasti olla niin heikko, että me estäisimme taiteen ja politiikan kanssakäymisen.
Jos joku tällaista kehityskulkua oikeasti pelkää, kannattaa siinä tapauksessa tarttua nopeasti ja voimallisesti akuutimpiin uhkiin, kuten ihmisten yksityisyydensuojan murenemiseen. Sitä, kun edistävät periaatteessa erilaiset valtiollisetkin tiedustelupalvelut ja olemassa olevat käytänteet tietoliikenteessämme. Suhteellisuudentajua ei saa kadottaa.
Jos poliitikkojen halutaan ottavan kantaa taiteeseen ja kulttuuriin, eikä vain availevan näyttelyitä ja puhuvan mukavia kaikenlaisista taideteoksista, edellytyksenä pitää olla mahdollisuudet vaikuttaa ja saada vaikuttamiselle myös kansalaisten kannatusta. Poliitikkojen ei ole pitemmän päälle mitään mieltä käydä taiteesta poliittista ja sisällöllistä keskustelua, jos lähtökohtana on se, ettei poliitikkojen haluta ottavan asiaan kantaa. Nykytilannetta voi mielestäni verrata siihen, jos ottaisin julkisesti poliitikkona kantaa jonkun urheilijan harjoitteluun tai vaikkapa hiihtotyyliin. Siinä ei ole mitään mieltä ja pelkkä ajatuskin on absurdi. Ihmiset kysyisivät, mitä ihmettä minä puutun asiaan, joka ei minulle mitenkään kuulu. Niinpä johtavat poliitikot parhaillaankin vaikuttavat taiteeseen ja urheiluunkin byrokraattisesti, piilossa kansalta.
Eliitti ei mielestäni täysin ymmärrä yhteiskunnassamme käynnissä olevaa poliittista murrosta tai ainakin se on lamaantunut sen edessä. Tuota murrosta voi yrittää vastustaa väkisin, mutta silloin on oltava varma siitä, ettei mikään lopulta oikeasti muutukaan. Jos arvio osoittautuukin vääräksi, on todellakin mahdollista, että yhteiskunnallisen tilanteen kiristyessä taide saattaa joutua poliittiseksi kauppatavaraksi. Asiat, jotka herättävät tunteita, mutta ovat demokraattisen päätöksenteon ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa, tuppaavat yhteiskunnallisissa murrostilanteissa ensimmäisenä päätymään mielivallan kohteiksi.
Taiteella voisi olla lähitulevaisuutemme haasteiden ratkaisemisessa rakentava merkitys, mikäli annamme sille mahdollisuuden olla osa normaalia yhteiskuntaa, eikä vain ulkopuolinen tai yksilökeskeinen saareke vailla suurempaa merkitystä.
Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.)
Kolumnisarjan muut osat:
Raija Vahasalo (kok.): Luolasta linnaan – taidetta tarvitsevat kaikki
Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.): Taiteen ja kulttuurin edistämisestä
Minna Sirnö (Taiken johtaja): Kanava auki Taikeen