Eeva Astala ja Kirsi Lajunen aloittavat läänintaiteilijoina

21.4.2015

Taiteen edistämiskeskuksessa (Taike) aloittaa toukokuussa kaksi uutta läänintaiteilijaa. Kirsi Lajunen edistää taiteen hyvinvointivaikutuksia Kaakkois-Suomessa ja Hämeessä, ja Eeva Astala edistää arkkitehtuuria ja arkkitehtuurikasvatusta valtakunnallisesti.

”Olemme kuulleet Kaakkois-Suomen ja Hämeen taidetoimikuntien huolen siitä, ymmärretäänkö taiteen kuuluvan osaksi täyspainoista elämää myös silloin kun ihminen on heikoimmillaan. Taiteen terveysvaikutuksista on lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan taidetta aktiivisesti kuluttavat ihmiset elävät pidempään ja pysyvät terveempinä”, toteaa Taiken johtaja Minna Sirnö.

Kirsi Lajunen edistää kulttuurin hyvinvointivaikutuksia saattamalla yhteen yhteiskunnan eri toimijoita niin, että taiteilijat työllistyisivät paremmin ja taiteen terveysvaikutukset tulisivat osaksi yhteiskunnan rakenteita. Taide voi olla yhteiskunnan rakenteissa läsnä esimerkiksi julkisina taideteoksina tai hoitolaitoksissa järjestettävinä tapahtumina.

Arkkitehtuurin alan valinnalla Taike haluaa vahvistaa rakennetun ympäristön suunnittelua ja arkkitehtuurikasvatusta. Eeva Astala tulee vahvistamaan lasten arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikasvatuksen yhteistyöverkostoa sekä arkkitehtuurin ja muiden taiteenalojen yhteistyötä valtakunnallisesti. Astala osallistuu myös prosenttitaidetta edistävän verkoston toimintaan.

Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) läänintaiteilijoiden tehtävät voivat olla alueellisia, alueiden yhteisiä tai valtakunnallisia. Läänintaiteilijoiden työ rahoitetaan veikkausvoittovaroista. Vuonna 2015 Taikella on 40 läänintaiteilijaa. Kulttuurin hyvinvointivaikutusten läänintaiteilijan tehtävään oli 36 ja arkkitehtuurin ja arkkitehtuurikasvatuksen läänintaitelijan tehtävään seitsemän hakijaa.