Didrichsenin Pro Arte -tunnustus Karoliina Hellbergille

26.10.2018

Karoliina Hellberg: Ingrid, 2017.

Vuonna 2003 perustettu palkinto jaettiin nyt neljättä kertaa.

Didrichsenin taidesäätiön Pro Arte -tunnustus on myönnetty kuvataiteilija Karoliina Hellbergille. Nyt neljättä kertaa jaettu palkinto pitää sisällään stipendin, teoshankinnan ja yksityisnäyttelyn Didrichsenin taidemuseossa 25.1.–5.5.2019.

Maalauksen ja piirustuksen lisäksi Kuvataideakatemiasta valmistunut Hellberg työskentelee muun muassa veistosten ja keramiikan parissa.

”Taiteilijan väri- ja valovoimaisissa, taidokkaissa teoksissa on jotain taidehistoriallisen tuttua ja samalla jotain todella omaa ja tunnistettavaa. Teoksiin kietoutuu monta eri tarinaa, jotka lumoavat ja kutsuvat tarkastelemaan jokaista yksityiskohtaa”, raati perusteli valintaa.

Valinnan teki toimikunta, johon kuuluivat säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Maria Wiljanen, Maria Didrichsen, Susanna Lehtinen ja Maria Hietala Didrichsenin taidemuseosta, muutosjohtaja Kati Huovinmaa sekä edellisen Pro Arte -tunnustuksen saanut Tamara Piilola.

Hellbergin lisäksi ehdolla palkinnon saajaksi olivat Alma Heikkilä ja Christoffer Relander.

Vuodesta 2003 jaettu Pro Arte -tunnustus myönnetään nuorelle, lupaavalle kuvataiteilijalle. Se jatkaa museon perustajien Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin toivetta tukea nuorten tekijöiden työtä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone