Eduskunta hyväksyi kiistellyn työttömyysturvalain muutoksen 

15.12.2015Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Eduskunta on hyväksynyt työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisen (HE 94/2015).  Lakiesitys hyväksyttiin äänin 119-67.

Eduskunnan tiedotteen mukaan yrittäjiä koskevien säännösten soveltaminen tarkoittaa omassa työssä työllistyvien osalta sitä, että heihin ryhdytään soveltamaan ns. palkansaajaan rinnastettavaa yrittäjää koskevaa poikkeusta. Säännöksen mukaan yksinyrittäjä, joka itse osallistuu työsuoritukseen toimeksiantajan määräämällä tavalla, on oikeutettu työttömyysetuuksiin toimeksiantosuhteiden välillä ilman erillisiä toiminnan lopetustoimia.

Tänään hyväksytyn muutoksen luvataan tuovan helpotusta ns. keikkatyötä tekeville, joiden toimeksiantotyö on mahdollista tulkita palkansaajatyöhön rinnastettavaksi. Omaa työtä tekevillä yleinen tilanne on, että ammattiasema vaihtelee ja työ tehdään pätkittäin välillä yrittäjänä, välillä palkansaajana. Hallituksen mukaan lakimuutos helpottaa tällä tavoin työskentelevien osalta työttömyysturvan piiriin pääsemistä. Lisäksi lain perusteella toiminimiyrittäjän on jatkossa helpompi osoittaa toiminnan päättyneen hakiessaan työttömyysturvaa, eikä yrittäjän ei enää tarvitse luopua verohallinnon rekisterissä olevasta Y-tunnuksesta osoittaakseen yritystoiminnan päättyneeksi.

Lakiesitys on herättänyt huolta itsensä työllistäjien piirissä. Eilen Helsingin Kansalaistorilla viitisensataa mielenosoittajaa vastusti lakiesitystä. Esitystä vastustavaan adressiin puolestaan on kertynyt jo yli 20 000 nimeä. Huolta herättää se, ryhtyvätkö TE-toimistot ensi vuonna entistä hanakammin määrittelemään itsensä työllistäjät, kuten kuvataiteilijat, päätoimisiksi yrittäjiksi, joille ei myönnetä työttömyysturvaa.

Suomen Taiteilijaseura moitti sosiaali- ja terveyslautakunnalle jättämässään lausunnossa lain valmistelua ja sitä, ettei asianosaisia kuultu riittävän laajasti.

”Lakiesityksen läpimeno tällaisenaan on valitettavaa. Yli 20 000 nimeä kerännyt adressi ja mielenilmaus osoittavat, että lakiesitys ei ole yksiselitteinen. Päättäjien täytyy nyt varmistaa, että lain tulkinta on TE-toimistoissa tasapuolista ja läpinäkyvää”, sanoo Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.