EMMA tuottaa Kim Simonssonin teoskokonaisuuden Tapiolan metroasemalle

26.5.2016
Kim Simonsson työskentelee uuden teoksen parissa. Kuva: EMMA.
Kim Simonsson työskentelee uuden teoksen parissa. Kuva: EMMA.

Espoon modernin taiteen museo EMMA tuottaa elokuussa avautuvalle Tapiolan metroasemalle Kim Simonssonin teoskokonaisuuden. EMMAn mukaan teoksella on myös digitaalisia olomuotoja.

Uusi teoskokonaisuus julkistetaan Tapiolan metroaseman avajaisissa 10. elokuuta ja yleisö pääsee tutustumaan siihen 15. elokuuta. Pääkaupunkiseudun metroverkkoon liitetään elokuussa kahdeksan uutta asemaa, joista useille on kaavailtu taidetta.

EMMA kertoo tiedotteessa, että keramiikkaveistoksistaan tunnettu Kim Simonsson valikoitui teoskokonaisuuden toteuttajaksi aiempien teostensa perusteella. Tapiolan aseman arkkitehtuuria luonnehtii valkoisuus, joka on tyypillistä myös Simonssonin teoksille. Museon mukaan veistoksen lisäksi teoksen haluttiin laajenevan eri olomuotoihin, myös digitaalisiin muotoihin.

EMMA on vastannut teoskokonaisuuden rahoituksesta, koska se ei museon mukaan järjestynyt rakennushankkeesta esimerkiksi prosenttiperiaatteen kautta. Hankkeen päätukijat EMMAn lisäksi ovat Espoon kaupunki, Saastamoisen säätiö ja Svenska kulturfonden. Yhteistyökumppanina on Länsimetro Oy.

Tapiolan asemalta tulee olemaan EMMAn sijaintipaikkaan näyttelykeskus WeeGeelle matkaa noin puoli kilometriä.