Ensimmäinen Safe Haven Helsinki -taiteilija: ”Mistä laulat, jos et voi laulaa jumalasta, seksistä tai politiikasta?”

9.6.2016Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Ensimmäinen Safe Haven Helsinki -taiteilija oli palestiinalainen muusikko Jowan Safadi, joka vieraili HIAPin Suomenlinnan-residenssissä maaliskuusta kesäkuuhun. Hän kertoi kokemuksestaan Maailma kylässä -festivaalilla juuri paluunsa kynnyksellä.

Palestiinalainen muusikko Jowan Safadi kertoi turvaresidenssikokomuksestaan Maailma kylässä -festivaalilla.
Palestiinalainen muusikko Jowan Safadi kertoi turvaresidenssikokomuksestaan Maailma kylässä -festivaalilla.

Paluu Israelin Haifaan oli edessä vielä samana päivänä.

”Lähteminen on stressaavaa, koska täällä olo on ollut tauko vainoharhasta. Paluu tarkoittaa, että joudun taas rajoittamaan tekemisiäni ja pitämään matalaa profiilia. Siellä täytyy katsella selkänsä taakse. Se on hyvin väsyttävää, ja koen, että tulen ajetuksi nurkkaan.”

Kaksi vuotta sitten Safadi esiintyi yhtyeensä kanssa Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Keikan jälkeen hänet pidätettiin epäiltynä jumalanpilkasta. Tieto pidätyksestä levisi julkisuuteen ja Twitterissä alkoi #FreeJowanSafadi -kampanja. Julkisen paineen ja lakimiesten avulla Safadi vapautettiin yli vuorokautta myöhemmin.

Elämä Israelin ja Palestiinan konfliktin varjossa on vaikeaa kaikille alueen asukkaille, mutta erityisen vaikeaa ja jopa vaarallista se on poliittisesti aktiiviselle taiteilijalle.

”Jos et voi laulaa jumalasta, seksistä, politiikasta, mistä sitten laulat?”

Helsingissä Safadi työskenteli suomalaismuusikoiden kanssa ja esiintyi mm. Kumpulan kyläjuhlilla.

Hän äänitti Suomenlinnan studiossa Arab String -nimisen kappaleen yhdessä Jussi Liskin, Juha Björnisen ja Sami Kuoppamäen kanssa. Safadi teki kappaleesta myös musiikkivideon taiteilija Christopher Wesselsin kanssa. Video julkaistaan elokuussa.