Grassinan ateljeetalo 50 vuotta – mitä residenssit merkitsevät taiteilijoille nykyään?

19.12.2018Kirjoittaja: Nelli Tuominen

Katri Lassila: Kukkulat, Toscana, Italia, 2017

Residenssejä arvostetaan ja taiteilijat listaavat niitä ansioluetteloihinsa. Ilmastonmuutos on kuitenkin saanut taiteilijat pohtimaan residenssimatkailun kestävyyttä, ja se on perusteltava itselleen yhä paremmin. Onko residenssien merkitys muuttunut, kun työskentely ulkomailla ei nykyään välttämättä vaadi residenssiä?

Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön Grassinan ateljeetalo täytti tänä vuonna viisikymmentä vuotta. Italiassa, Firenzen lähellä sijaitseva 1500-luvulta peräisin oleva Casa Finlandese kuuluu niiden harvojen residenssien joukkoon, joihin myös taiteilijavanhempien on mahdollista tulla lastensa kanssa.

Valokuvataiteilija Katri Lassila vietti Grassinassa kuukauden marraskuussa 2017. Ensimmäisen kerran Lassila tosin kävi Grassinassa viisivuotiaana, vuonna 1984. Hänen äitinsä, taidemaalari Inari Krohn tapasi ottaa lapset osaksi työskentelyä. Nyt Lassilalla on itsellään kaksi lasta, mikä olikin osasyy sille, että hän valitsi viimeisimmäksi residenssikohteekseen juuri Italian.

”Residensseissä on mielestäni yleisesti ottaen ongelmana, että aika harvaan paikkaan saa ottaa lapset mukaan. Ensinnäkin se on tasa-arvokysymys, koska aika pitkälti se vaikeuttaa juuri naisten lähtemistä. Ja on enemmän nykypäivää, että lapset voivat olla mukana taiteilijan työssä. Ettei se tarkoita, että tarvitsee olla yksin suljettuna johonkin komeroon voidakseen tehdä taidetta, vaan elämä kulkee siinä mukana”, Lassila sanoo.

Vaikuttaako ilmastokriisi residenssimatkailuun?

Ilmastonmuutos saa ajattelemaan vakavasti sitä, kuinka paljon voi matkustaa puhtaalla omallatunnolla. Mitkä ovat riittävän hyviä syitä lentää vaikka toiselle puolelle maailmaa?

Koneen Säätiön marraskuussa järjestämässä residenssikeskustelussa kuraattori Taru Elfving pohti kansainvälisen residenssitoiminnan olevan merkityksellistä oman ymmärryksen avartamiselle ilmastokriisinkin aikakaudella.

”Liiassa paikallisuudessa on vaaransa. Globaalien ongelmien ymmärtäminen voi edellyttää siirtymistä omasta ympäristöstä toiseen kulttuuriin ja se pakottaa miettimään omaa perspektiiviä uudelleen. Tämä on hyvin merkityksellinen osa kansainvälistä residenssitoimintaa”, Elfving sanoo.

Katri Lassilasta on kuitenkin hyvä, että taiteilija joutuu nykyään perustelemaan itselleen tarkkaan residenssin ja muunkin matkustamisen merkityksellisyyden omalle työlleen.

”Residenssien kohdalla olen kokenut, että se on niin merkittävä panos omaan tekemiseen. Siitä saa myös niin paljon itselleen: löytää ja oppii kulttuureista ja vaikka taidehistoriasta, kuten Grassinassa Firenzestä”, Lassila toteaa.

Grassinan pihapiiristä löytyi kuvattavaa enemmän, kuin Lassila olisi aluksi ajatellut.  Katri Lassila: Pähkinöitä, Grassina, Italia, 2017

Vaatiiko ulkomailla työskentely residenssiä?

Residenssejä edelsivät 1800-luvun taiteilijasiirtokunnat, joihin vetäydyttiin rauhaan ja idylliin. Ihan samanlaista romantiikkaa residenssijaksoihin ei ehkä enää liity, mutta jotain samaa niissä kuitenkin on vielä jäljellä.

”Residenssit voivat tarjota hetkellisesti projektitaloudesta vapaan aikatilan. Tilan ja ajan, jossa irtautuu jatkuvista suorituspaineista, sillä residensseissä keskeistä on tulosvastuuttomuus. Residenssi luo taiteessa ja tieteessä perustutkimukselle sellaiset puitteet, joita nykyään on harvassa tarjolla”, sanoo Taru Elfving.

Residenssissä pääsee myös katsomaan vierasta kulttuuria sisältäpäin ja kotiutumaan siihen, oppimaan kieltä ja kulttuuria. Työskentely ulkomailla ei välttämättä vaadi kuitenkaan residenssiä. Nykyään matkustaminen on helppoa ja lennot edullisia. Ulkomailla ei tarvitse asua hotellissa, vaan voi vuokrata esimerkiksi asunnon, jossa työskennellä.

Residenssejä kuitenkin arvostetaan taiteilijoiden keskuudessa ja niitä listataan ansioluetteloihin. Osassa residensseistä taiteilijalle on myös tarjolla monipuolista ohjelmaa ja yhteisöllistä tekemistä, kuten tapaamisia ja työskentelytukea. Eroa siis selkeästi on siihen, että matkustaisi itsenäiselle työskentelyjaksolle.

”Nimettyyn residenssijaksoon suhtautuu kenties taiteellisista lähtökohdista vakavammin kuin muuten matkustaessa. Residenssi on työaikaa, jolloin on vaikeampi lipsahtaa lomailemaan. Ja ovat residenssit kuitenkin yleensä taloudellisesti saavutettavampia taiteilijoille. Aika harvalla on varaa lähteä kuukaudeksi vaikka edes Airbnb:hen”, Lassila pohtii.

Projektit mahdollistuvat oikeissa ympäristöissä

Siirtyminen luovaan työskentelyyn voi toisinaan vaatia myös fyysistä siirtymistä. Katri Lassilan työskentelytapa vaatii hänen ajoittain poistuvan kotikonnuiltaan. Toiset ympäristöt mahdollistavat tietyt projektit toisia paremmin.

Italiassa Lassilalla oli käynnissä hyvin paikkasidonnainen projekti. Hän lähti barokkimaalari Artemisia Gentileschin jalanjäjille. Firenzessä 1600-luvulla työskennellyt Gentileschi oli aikansa vahvoja naistaiteilijoita. Lassila kuvasi projektissaan Gentileschille tärkeitä paikkoja ja teki uudelleentulkintoja hänen tauluistaan. Näyttely Artemisia-projektista avautuu helmikuussa.

Projektin lisäksi Lassilalla riitti kuvattavaa ympäristössä. Grassinan kylän lähellä ovat Toscanan kukkulat, meri ja kalastajakylät.

”Grassina on romanttisen kiehtova paikka. En olisi edes ajatellut, että kuvaisin siellä pihapiirissä niin paljon kuin tulin kuvanneeksi. Mutta se näköala, joka avautuu Grassinan laaksoon on mahtava, ja talo ja sen puutarha upeita. Usein heräsin auringonnousun aikaan ja kuvasin pihalla tai lähdin kävelymatkan päähän.”

Residenssissä saattaa päästä osaksi hyvinkin monialaista ja monikulttuurista yhteisöä, jonka kautta voi syntyä esimerkiksi kansainvälisiä yhteistyöprojekteja tai yhteisnäyttelyitä. Toisaalta taiteilija voi saada vilkaisun myös johonkin aivan toiseen taiteenalaan. Usein taiteilijat ja tutkijat painottavat juuri yhteisön olleen residenssin parasta antia.

”Taideympyrätkin ovat vähän suljettuja kuplia. Itsekin etupäässä olen tekemisissä valokuva- ja elokuva-alojen ihmisten kanssa. Residenssi avaa uusia näköaloja. En minäkään tiennyt, mitä lasitaiteilijat tekevät, ennen kuin tapasin Grassinassa yhden”, Lassila toteaa.

Residenssinsä aikana Lassila matkusti usein esimerkiksi Firenzen museoihin, sillä kaupunkiin pääsi bussilla ateljeelta parissa kymmenessä minuutissa. Myös Venetsiaan pääsi näppärästi junalla. Katri Lassila: Laiturilla, Venetsia, Italia, 2017

Kuka?

Katri Lassila innostui valokuvavedostuksesta jo lukioaikana ja valmistui Taideteollisen korkeakoulun Valokuvataiteen koulutusohjelmasta taiteen maisteriksi vuonna 2008. Kaiken taiteellisen työnsä Lassila kuvaa edelleen filmille. Hän on myös Suomen Pimiötaiteilijat ry:n puheenjohtaja ja perustajajäsen ja väittelee ensi vuonna taiteen tohtoriksi Aalto yliopistosta.

Grassinan ateljeetalo Casa Finlandese on Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön omistama residenssi Italiassa, johon kuuluu muutama huoneisto.  Casa Finlandesen 50-vuotisjuhlanäyttely pidettiin syksyllä Suomenlinnan Galleria Rantakasarmissa. Mukana oli liuta Grassinassa eri vuosikymmeninä työskennelleitä taiteilijoita.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone