Helsingin Erottajalle tulossa taidelahjoitus – kaupunginhallitus päättää teoksesta tänään

26.9.2016Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Ruotsalaistaiteilija Eva Langen ehdotus teoslahjoitukseksi Helsingin ydinkeskustaan. Kuva: Hanasaaren kulttuurikeskus.

Helsingin kaupunginhallitus päättää tänään taideteoslahjoituksesta, joka sijoitettaisiin ydinkeskustaan Erottajalle. Helsingin veistoksen tekijä on ruotsalainen Eva Lange. Tukholmaan lahjoitetaan suomalaistaiteilijan teos, jonka tekijäksi ehdotetaan Marja Kanervoa.

Taidehanketta hallinnoi Hanasaaren  kulttuurikeskus, ja se on osa osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa 2017. Hankkeessa sekä Suomen että Ruotsin pääkaupungit saavat uudet taideteokset lahjoituksena.

Lahjoitettavat teokset kuuluvat Kaksi maata – Yksi tulevaisuus (Två länder – En framtid) -kokonaisuuteen. Helsinki on saamassa ruotsalaisen Eva Langen veistoksen, joka sijoittuu Svenska teaternin ja Eteläesplanadin väliselle aukiolle. Tukholmaan kaavaillaan Marja Kanervon teosta, joka sijoitettaisiin Suomen instituutin läheisyyteen Engelbrektsplanille.

Helsingin kaupunginhallitus päättää teoksen vastaanottamisesta tänään klo 16 alkaneessa kokouksessaan.