Ilmaisia näyttelyitä? Liittojen galleriat määrittelevät paikkansa ja hintansa

1.4.2015Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Taiteilijajärjestöjen galleriat puhuttavat. Sosiaalinen media on kiehunut keskusteluissa, joissa on kysytty, miksi taiteilijat maksavat järjestöille näyttelyvuokrat omasta pussistaan ja apurahoistaan. Taiteilija-lehti kysyi liittojen gallerioilta, miten ne määrittelevät itsensä. Yhteistä vastauksissa on taide- ja taiteilijalähtöisyys. Näyttelyajan maksuttomuus sen sijaan jakaa näkemyksiä. Hippolyte pyrkii saamaan näyttelyt taiteilijoille ilmaisiksi viiden vuoden kuluttua. Onko edessä vanhojen toimintatapojen murros?

Valokuvagalleria Hippolyte on asettanut tavoitteekseen, että näyttelyn pitäminen olisi taiteilijalle ilmaista viiden vuoden kuluttua. Jos uudistus onnistuu, galleria myös maksaisi taiteilijalle korvauksen näyttelystä. Kuva: Marja Helander.
Valokuvagalleria Hippolyte on asettanut tavoitteekseen, että näyttelyn pitäminen olisi taiteilijalle ilmaista viiden vuoden kuluttua. Jos uudistus onnistuu, galleria myös maksaisi taiteilijalle korvauksen näyttelystä. Kuva: Marja Helander.

Miksi taiteilija joutuu maksamaan liiton gallerialle näyttelyajasta ja mitä rahalla saa? Näihin kysymyksiin tiivistyy keskustelu, jota taiteilijajärjestöjen gallerioista nyt käydään. Keskustelua on omasta näkökulmastaan herätellyt mm. taidemedia Edit, jonka arvio taiteilijajärjestöjen gallerioista kehotti taiteilijoita kilpailuttamaan liittonsa ja galleriansa.

Taiteilija-lehti pyysi Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöjen gallerioita määrittelemään itsensä ja hintansa. Kysymyksiin vastasivat Valokuvataiteilijoiden liiton Valokuvagalleria Hippolyte, Taidemaalariliton tm•galleria, Suomen Kuvanveistäjäliiton Galleria Sculptor, Muu ry:n MUU Galleria ja MUU Kaapeli, Suomen Taidegraafikoiden Galleria G ja Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton Galleria SEINÄ.

Miten liitot itse määrittelevät paikkansa Suomen galleriakentällä? Vastaus on selkeä: ne tuovat taiteilijalähtöisesti yleisön eteen uutta ja mielenkiintoista taidetta, vailla suuria kaupallisuuden paineita.

”Totta kai liittojen galleriat poikkeavat muista gallerioista. Kaupallisissa gallerioissa myyntipaineet ovat kovemmat eli niiden näyttelyt saattavat olla paljon tuunatumpia. Liittojen gallerioissa voi olla vapaammin taidelähtöisiä näyttelyitä”, sanoo MUU ry:n puheenjohtaja Markus Renvall.

Juuri uuden ja ei-niin-kaupallisen taiteen esittäminen yhdistää vastauksia. Riskejä ottavat kaikki galleriat, sillä myynti ei ole näyttelyissä kaikkein tärkein asia.

Taidemaalariliiton näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Merja Heino nostaa esiin myös uransa alkuvaiheessa olevat taiteilijat, jotka tarvitsevat ponnahduslautoja uralleen. Myös Valokuvataiteilijoiden liiton puheenjohtaja Ida Pimenoff muistuttaa, että moni pitää ensimmäisen yksityisnäyttelynsä juuri taiteilijajärjestön galleriassa. Harva aloittaa uransa suoraan Helsingin huippugallerioissa.

”Meillä täytyy olla alustoja joissa esitellään täysin uutta taidetta, joka usein ei ole kaupallista. Kaupalliset galleriat eivät yleensä ensimmäisenä esittele taiteilijaa, vaan nimenomaan liittojen galleriat ovat niitä, joissa ihmiset pääsevät esille”, sanoo Pimenoff.

Liiton oman taidemuodon puolustamisella on edelleen merkitystä, ja tekniikka määrittää monen kuvataiteilijan identiteettiä. Sculptor muistuttaa olevansa Suomen ainut pääsääntöisesti kuvanveistoon keskittynyt galleria. Galleria G puolestaan korostaa ohjelmistossaan taidegrafiikkaa ja piirustusta.

”Myös muuta kuvataidetta esitetään, mutta pääpaino on siinä, mitä yhdistys sanoo edistävänsä. Jos meillä ei olisi taidegrafiikkaan keskittyvää galleriaa, taidemuodon näyttelynäkyvyys olisi todella vähäinen”, kertoo Suomen taidegraafikoiden puheenjohtaja Johanna Pihlajamaa.

Kaikki vakuuttavat, että merkittävintä taiteilijavalinnoissa on taiteellinen laatu ja se, miten hyvin näyttely sopii kauden kokonaisuuteen. Järjestötoimintaa ei tarvitse korostaa, sanoo SKjL:n toiminnanjohtaja Harri Hirvonen.

”Liittojen gallerioiden ei tule erottua millään erityisellä tavalla, vaan tehdä ainoastaan ja yksinkertaisesti laadukkaita näyttelyitä. Sillä erotutaan. ”Liitto-leimaa” ei erikseen tarvita”, sanoo Hirvonen.

SKjL:n Galleria SEINÄssä galleriaan astumisen kynnys on olematon, sillä galleria esittelee nykytaidetta näyteikkunassa Helsingin Mannerheimintiellä. Huhtikuun taiteilija on Anu Halmesmaa. Teos All in, 2015, Miranol Mdf-levylle.
SKjL:n Galleria SEINÄssä galleriaan astumisen kynnys on olematon, sillä galleria esittelee nykytaidetta näyteikkunassa Helsingin Mannerheimintiellä. Huhtikuun taiteilija on Anu Halmesmaa. Teos All in, 2015, Miranol Mdf-levylle.

Entä voisivatko näyttelyt olla taiteilijoille ilmaisia? Ei onnistu tällä rahoituksella, galleriat toteavat, vaikka maksuttomuus onkin kaikilla tavoitteena.

”Näyttelystä syntyy gallerialle kuluja, mm. vuokra- henkilö- ja tiedotuskuluja. Näitä ei voi kattaa jäsenmaksuilla: olisi epäreilua pistää koko jäsenistö maksamaan siitä, että jotkut harvat saavat pitää näyttelyn. Valtiolta ei myöskään voida olettaa niin suurta avustusten kasvua, mitä tämä edellyttäisi – valtiohan on koko ajan enemmänkin supistamassa avustuksiaan. Näyttelyn kulut ovat ammatin harjoittamisen kuluja – niin kauan kuin Suomen rannikolta ei ole löydetty öljyä, niin tämä on pakko hyväksyä”, toteaa Merja Heino.

Taidegraafikot laskevat, että ilmaisten näyttelyiden hinta olisi 45 000 € vuodessa.

”Jos Taike päättäisi tukea, toki jakaisimme rahan suoraksi näyttelytueksi taiteilijoille. Tässä talouden jamassa ei kuitenkaan ole toiveita tuplata Taiken näyttelyavustusta. Henkilökunnastakaan emme aio luopua, koska kaikkea ei voi hoitaa luottamustehtävänä”, kertoo Johanna Pihlajamaa.

Poikkeuksena on Hippolyte, joka on asettanut maksuttomuuden tavoitteekseen vuonna 2020. Takana on Taiteesta toimeentuloa –hanke, johon liitto on saanut rahoitusta Koneen säätiöltä.

”Toteutuessaan hankkeen päämääränä on, että galleria on ilmainen taiteilijoille vuonna 2020, ja että voitaisiin maksaa taiteilijoille palkkaa. Se edellyttää tietysti sitä, että meidän täytyy mahdollisesti keksiä uudenlaisia toimintatapoja ja parantaa yleisötyötä ja asiakastyötä, myydä enemmän. Myynti on aina teosvälitystä eli myymme taiteilijan teoksia taiteilijan puolesta. Teosvälitystapahtumaa täytyy kehittää. Nämä asiat täytyy tehdä, että pääsisimme siihen tavoitteeseen, että taiteilija ei enää joutuisi maksamaan”, linjaa puheenjohtaja Pimenoff.

”Toteutuessaan hankkeen päämääränä on, että galleria on ilmainen taiteilijoille vuonna 2020, ja että voitaisiin maksaa taiteilijoille palkkaa.”

Tarkoitus on, että lähivuosina uudet toimintamallit kantannattelevat toimintaa. Ilman säätiön rahaa työssä ei olisi päästy alkuun, myöntää Pimenoff. Tuen turvin Valokuvataiteilijoiden liitto kehittää nyt käytäntöjä, jotka voivat hyödyttää myös muita liittoja.

”Haluamme herättää keskustelua siitä, onko tämä nykyinen toimintatapa järkevä vai ei. Jos ei päästä siihen, että galleria on ilmainen, niin ainakin paljon edullisempi.”

Mutta kun puhutaan rahasta, puhutaan myös vallasta. Rahoittaja päättää, kuka tukea saa ja kelle se jää jakamatta. Gallerioiden tuet voisivat olla pois taiteilijoilta.

”Tietenkin se olisi hienoa, jos ei olisi vuokraa. Jotta tämä olisi realistista, täytyisi ainakin taiteilijavetoisten gallerioiden saada valtiolta tukea näyttelyvuokriin, mutta tämä rahoitus ei saa olla poissa taiteilija-apurahoista”, toteaa Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja Tiina Veräjänkorva.

Tukien kasvuun ei usko yksikään liitoista, vaan toiveet kohdistetaan nyt yksityisiin taiteen tukijoihin ja siihen, että tavalliset suomalaiset ostaisivat sekä tukisivat taidetta. SKjL:n toiminnanjohtaja Harri Hirvonen kuitenkin pelkää, että edessä on lisää galleriakuolemia, jos päätöksiä ei tehdä pian.

”Kenttä on ollut murroksessa jo pitkään, mutta onko jääty näille sijoilleen siihen tuttuun ja turvalliseen? Mitä galleriatoiminta voisi olla tulevaisuudessa? Olisiko tilaton galleria yksi vaihtoehto? Liikkuva galleria projektimaisten näyttelyiden toteuttajana? Totuttujen toimintamallien uusjako?”, kysyy Hirvonen.