Kaipaako valtion apurahajärjestelmä remonttia?

Taiteen keskustoimikunta on julkaissut Tomi Mertasen tutkimuksen taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuudesta ja vaikuttavuudesta vuosilta 2006-10. Vastaava tutkimus oli tehty myös vuosilta 2002-05, joten aineistoa on käytännössä  koko vuosikymmeneltä. Taiteilijajärjestön näkökulmasta ilmeinen vastaus olisi, että liian vähän ja liian harvalle. On siis mielenkiintoista tietää, mitä asiasta on saatu irti tutkimuksen keinoin.

 

Perustaa

Suomalaisella apurahajärjestelmällä on tietyt kaikkia aloja koskevat lähtökohdat: Käytössä oleva malli on Pohjoismaissa yleinen, pitkälti koska kieli- ja markkina-alueet ovat pieniä. Järjestelmä sisältää ajatuksen taiteen vapauden ja itseisarvon tukemisesta. Apuraha on lisäksi kollegojen antama tunnustus taiteellisesta laadusta, jonka merkitys voi olla jopa taloudellista merkitystä suurempi.

Tukijärjestelmä on perustettu jo Venäjän vallan aikaan 1800-luvulla, jolloin valtion toimet tähtäsivät ennen muuta kotimaisen taiteen laadun kohottamiseen kansainvälisesti vertailukelpoiseksi sekä kansallisen arvojärjestelmän vahvistamiseen. Nykyinen lakisääteinen taiteilijoiden tukijärjestelmä perustettiin 1960-luvun lopussa. Se perustui vertaisarviointiin ja ajatukseen, että hyvinvointivaltion turva kuuluu myös taiteilijoille. Perusihanteena oli myös itsenäisyys valtion hallinnosta eli ”arm’s length” –periaate, jolla pyrittiin ehkäisemään taiteen käyttäminen politiikan pelinappulana.

 

Toimiiko järjestelmä?

Tutkimuksessa on kysytty apurahansaajilta, miten he ovat apurahansa käyttäneet, miten se on heidän työhönsä vaikuttanut ja ovatko he tyytyväisiä järjestelmän toimivuuteen. Kysely on kattava ja sen tuloksilla olettaisi olevan suuri merkitys uudistuksia suunniteltaessa.

Ilmeistä on, että apurahoilla tehdään juuri sitä, mitä pitääkin. Taiteilijat suunnittelevat ja toteuttavat työtään apurahansa turvin. Jonkin verran jopa työllistetään muita ihmisiä, vaikka se rahan koko huomioon ottaen tuntuu uskomattomalta. Kuvataiteilijat ovat jonkin verran muita tottuneempia hankkimaan rahoitusta taiteelliselle työlleen useammasta lähteestä (kuten opetus), eivätkä jätä suunnitelmia vain valtion apurahan varaan.

Apurahan koetaan antavan enemmän aikaa taiteelle, turvaavan toimeentuloa ja antavan tunnustusta työlle. Apuraha on eräänlainen ”oikean taiteilijan merkki” ja tae alan sisäisestä arvostuksesta. Arkkitehdeille tällä on jopa toimeentuloa tärkeämpi merkitys. Kuvataiteilijat saavat hieman muita enemmän viisivuotisia apurahoja ja hankkivat apurahan turvin myös työvälineitä. Naiset kouluttautuvat ja kehittävät taiteilijuuttaan apurahakaudella miehiä enemmän. Kaiken kaikkiaan tasavertaisuus sukupuolen, kielen ja asuinpaikan suhteen toteutuu varsin hyvin, vaikka uusmaalaisia taiteilijoita on apurahansaajien joukossa muita enemmän.

Apurahansaajista 79 % on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen apurahaprosessiin, eikä ole kokenut myöskään muita ongelmia apurahansaamiseen liittyen. Saajista 20 % raportoi joistain ongelmista yhdistellä toimeentulotukea tai työttömyysturvaa. Myös vapaissa kommenteissa kiiteltiin järjestelmää auliisti – vain apurahojen pienuus ja vähäisyys sai moitteita.

Liian vähän, liian harvalle

Apurahajärjestelmä tuntuu siis toimivan juuri niin kuin sen perusteissa on määrätty, eikä asia ole juuri muuttunut viime aikoina. Taiteilijat eivät systeemistä valita, jos ovat apurahan saaneet – rahan riittämättömyydestä vaan. Kysymyksiin ovat tietysti vastanneet vain onnelliset myöntökirjeen vastaanottajat, mutta apurahakaudet ovat niin lyhyitä ja harvinaisia, että hekin ovat suurimman osan työurastaan apurahojen ulkopuolella.

Uudessa lakiesityksessä Taiteen edistämiskeskuksen perustamisesta muutoksia on tulossa ainakin alueelliseen rahanjakoon, virastonrakenteeseen sekä taidetoimikuntien toimintaan ja kokoonpanoon. Tämän tutkimuksen perusteella valtion taiteilija-apurahajärjestelmä on pystynyt varsin hyvin vastaamaan ajan haasteisiin, ja vaikea nähdä, mikä ongelmakohta vaatisi täydellistä remonttia. Paitsi tuo alussa mainitsemani ”liian vähän, liian harvalle”.

 

Sari Nokkanen
vs. toiminnanjohtaja
Suomen Taiteilijaseura

 

Apurahoja saa vuosittain 593 taiteilijaa, joka on noin kolme prosenttia taiteilijakunnasta. Apurahojen kokonaissumma on 10 000 000 €, joka on 2,6 % valtion kulttuuribudjetista. Kuukausittainen veroton tilille tuleva summa on 1 558,55 €/kk.