Kohti taidevaaleja: Kohti taidekuntaa

Kun kunnista lähtee sote-vastuu, moni toivoo taiteen merkityksen korostuvan kunnan elinvoimatekijänä, toiset pelkäävät että taiteelle ei anneta painoarvoa koska sen tuottaman hyvinvoinnin hedelmät korjataan maakuntatasolla. Tähänkään saakka tutkimustuloksista huolimatta hyvinvointiargumentilla ei ole saatu aikaan investointeja taiteesen, joten toivottavasti ensimmäinen skenaario on todempi.

Kunnat tarvitsevat taidetta ja tekijöitä, mutta nykyään haetaan pikavoittoja; kaikenlaisia pop up-tapahtumia ja kaupunkifestivaaleja toivotaan, mutta tekemisen ilosta ja näkyvyyspalkasta. Unohdetaan, etteivät näistä tapahtumista hyötyvät ravintolat, kaupat ja hotellitkaan ilmaiseksi palveluitaan tarjoa, vain tullakseen nähdyksi. Ainutlaatuisen erityiseen osaamiseen ja prosessiin perustuvan teoksen tekeminen tai esittäminen ei ole markkinointia vaan työtä, jota ei voi pyytää ilmaiseksi.

Vapaa kenttä tarvitsee myös resursseja. Kunnista on hävinnyt työskentelyapurahat taiteilijoille, korkeintaan touhutonneja tapahtumiin on tarjolla. Itse taiteelliselle työlle ei ole rahoitusta. Moni paikallinen yhdistys tuo pienin resurssein kaupungille monin verroin lisäarvoa ydintoimintansa ohella, esimerkiksi työllistämällä nuoria taiteen keinoin työllisyysprojekteissa, joiden rahoitus tulee ulkopuolelta tai viemällä aivan uudenlaista ajattelua sosiaali- ja terveydenhuoltoon menestyksekkäästi säästäen näiltä pitkän penin, samalla kun yhdistysten perusrahoitus kunnilta laskee. Näiden hankkeiden pyörittämiseltä häviää pohja jos perustoiminnan rahoitus ei ole vakaa.

Markkinatalous ei tuota tarpeeksi taidetta yhteiskunnalle, siksi taide tarvitsee julkista rahoitusta kuten muukin yhteiskuntaa kannatteleva rakenne, kuten koulutus ja terveydenhuoltokin. Vapaan kentän taiteen tarvitsemat avustukset ovat kunnan taloudessa hyvin pieni promille, mutta ne tuottavat paljon henkistä pääomaa minkä tahansa kokoiselle kunnalle.

Kun kunnat ovat riisuneet palkkatyön teettämisen minimiin, on erilaisiin kerho- ja esitystoimintoihin haettu taiteilijoita avoimella tarjouskilpailulla, ilman mahdollisuutta oman työn hinnoitteluun, jolloin työstä jää käteen vain hyvä mieli lasten tai vanhusten ilosta. Kuntien ostopalveluosaamisessa taiteen kohdalla on kehittämisen varaa. Palvelusta halutaan maksaa nyt se mitä aiemmin jäi palkkakuitista viivan alle, vaikka yrittäjätaiteilijalle jää siitä vain puolet. Laadusta kannattaa maksaa kunnon korvaus jos halutaan saavuttaa toiminnan tavoitteet.

Kunnat heräävät hitaasti elvyttämään prosenttiperiaatekäytäntöä, vaikka se on jo kertaan osoittanut käytännöllisyytensä taiteen saavutettavuuden takaajana. Taiteilijoille se on myös toimentuloa omasta työstään. Tietämättömyydestä ei enää pitäisi olla kyse, vaan tahdosta.

Elisa Lientola

Kuvataiteilija, Vasemmistoliiton Lahden kaupunginvaltuutettu, Hämeen Vasemmistoliiton pj

Taiteilija-lehden Kohti taidevaaleja -kolumnisarjassa kuullaan eri puolueita edustavien kuntapoliitikoiden näkemyksiä kuvataiteesta.