Kohti taidevaaleja – kunnat kunniaan!

Sano ”kulttuuri” ja ”taide”, niin ajatukset pyörivät kansallisen historian kultakausissa, 1800-luvun lopussa. Kun pohjoiselle maalle rakennettiin identiteetti, nousi historiakuvastoon vahva kertomus kansasta ja kulttuurista.  Siitä lähtien suomalaisuus on ollut vahvaa kertomusta koulutuksesta, taiteesta ja sivistyksestä ja koulutetun väestönosan halusta vaikuttaa yhteiskunnallisiin oloihin.

Jo J.V. Snellmanista alkaen on perusviesti ollut samansuuntainen. Sivistykseen kuuluu luovuuden arvostaminen, ja sen osa-alueina toimivat tiede ja taide. Molemmat edustavat kansalliset rajat ylittävää, jatkuvaa universaalia pyrkimystä etsiä totuutta. Suomessa tieteellä ja taiteella on ollut merkittävä rooli sekä kansallisvaltion että myöhemmän hyvinvointivaltion rakentamisessa. Molemmat nauttivat edelleen kansalaisten huomattavaa arvostusta. Taide ja luova työ toimivat kansallisen identiteetin lähteinä 2010-luvulla!

Yliopistojen ja suurten kansallisten taidelaitosten tukeminen on perinteisesti kuulunut valtion toimikenttään. Paikallinen itsehallinto otti vastatakseen monista koulutukseen, kulttuuriin ja sivistykseen liittyvistä palveluista. Aikaa myöten syntyi kansallinen erityispiirre, monimutkainen julkinen taiteen ja kulttuurin tukemisen järjestelmä. Haasteita syntyy, kun tuoreita luovuuden polkuja avautuu jatkuvasti lisää ja vanhat joutuvat muutospaineeseen. Mitä rahoittaa ja miten? On monia taide-elämän kerrostumia, joiden olemassaoloa ei voida kiistää. On vahvoja kaupunginteattereita, kulttuurikeskuksia, perinteisiä sinfoniaorkestereita ja taidemuseoita, joita tuetaan sekä valtion varoin, kunnallistalouden keinoin että yksityisen rahoittajien turvin.

Kun lähiympäristö aktivoituu kulttuurisesti tai taiteen tuottajana, pyydetään apua läheltä eli kunnilta. Kuntien merkitys unohtuu taide- ja kulttuurikeskustelussa usein. Kuntien rooli kulttuuriin julkisesta rahoituksesta on noin puolet. Tämä taiteen ja kuntien liitto ei tule helpolla näkyviin; taiteen ja kulttuurin rahoituksen tilastoinnissa on runsaasti sumeita pisteitä. Valtionosuuksien määrää on vaikea tehdä näkyväksi yksittäisten kuntien kohdalla, jossa vaikuttaa lisäksi koko joukko aktiivisia yksityisiä toimijoita, säätiöitä ja yhdistyksiä.

Taiteella ja kulttuurilla on vahva yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus, mutta sitä on vaikea saada mitattua ja dokumentoitua. Siksi vaalit ovat tärkeitä, sillä ne antavat tulevaisuuspuheelle alustaa ja tilaa. Vuonna 2017, valtiollisen itsenäisyyden juhlavuonna, on erityinen syy pohtia taiteen ja kulttuurin paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Perusvire ei ole muuttunut sadassa vuodessa. Siksi kevään 2017 kuntavaaleissa tarvitaan ”taidepuolue”, eli taiteen ja kulttuurin puolustajia laajaan rintamaan. Sote-uudistus mahdollistaa kunnissa panostamisen koulutukseen, kulttuuriin ja taiteeseen. Uniikki mahdollisuus on käytettävä hyväksi. Ja meillä kaikilla on siihen velvollisuus.

Laura Kolbe

Euroopan historian professori

Helsingin kaupunginvaltuutettu

Suomen Keskusta rp

Taiteilija-lehden Kohti taidevaaleja -kolumnisarjassa kuullaan eri puolueita edustavien kuntapoliitikoiden näkemyksiä kuvataiteesta.