Korona-apurahoja jaossa yhä useammalle taiteilijalle

5.5.2020Kirjoittaja: Rosa Kuosmanen

Taiteen edistämiskeskuksen myöntämiä korona-apurahoja on jaossa moninkertainen määrä toisella hakukierroksella. Kuvataiteilijat voivat apurahaa hakiessaan perustella tilannettaan laajasti erilaisilla ansioiden ja työtilaisuuksien menetyksillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa korona-avustuksia ensi kertaa myös taidealojen yhteisöille.

Kulttuurin ja taiteen ala sai valtion toisessa lisätalousarviossa yli 40 miljoonan euron määrärahalisäyksen toiminnan tukemiseksi koronavirustilanteessa. Summasta 18 miljoonaa euroa suunnataan taide- ja kulttuurialan yhteisöille sekä taidekentän ammattilaisten tukemiseksi koronavirustilanteessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Taiteen edistämiskeskuksen haut taide- ja kulttuurialan toimijoille ovat parhaillaan käynnissä. Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta kohdistetaan avustuksina 9,3 miljoonaa taide- ja kulttuurialojen yhteisöille. Taiteen edistämiskeskuksen kautta jaetaan apurahoina 8,7 miljoonaa euroa taiteilijoille ja muille taidekentän ammattilaisille. Tavoitteena on ylläpitää taide- ja kulttuurialojen yhteisöjen sekä taiteilijoiden toimintaedellytyksiä koronapandemiasta johtuvan poikkeustilan aikana.

Taiteen edistämiskeskuksen kautta jaettavat korona-apurahat on tarkoitettu kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille, joiden työskentelymahdollisuudet ovat vähentyneet ja toimeentulo heikentynyt koronapandemian vuoksi. Korona-apuraha on työskentelyapuraha, joka voidaan myöntää esimerkiksi kesken jääneiden tuotantojen loppuunsaattamiseen, uusien hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä hakijan ammatillisen toiminnan ylläpitämiseen.

Apurahoja myönnettäessä huomioimme taidealojen erilaiset tilanteet.

”Koronatilanne on merkittävästi vähentänyt kaikkien alojen ammattitaiteilijoiden toimeentuloa. Kuvataiteilijoilta on voinut peruuntua näyttelyitä tai teosmyynti on vähentynyt. Apurahoja myönnettäessä huomioimme taidealojen erilaiset tilanteet”, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen kertoo.

Kuvataiteilijat voivat apurahaa hakiessaan perustella tilannettaan laajasti erilaisilla ansioiden ja työtilaisuuksien menetyksillä. Näitä voivat olla esimerkiksi näyttelyiden peruuntuminen tai siirtyminen, opetustehtävien ja työpajojen peruuntuminen, teosmyynnin väheneminen, peruuntuneet residenssit tai työmatkat sekä muut peruuntuneet asiantuntijatehtävät. Olennaista on, että koronatilanne on jotenkin muuttanut taiteilijan tulonmuodostusta.

Apurahaa haetaan yksityishenkilönä, myös silloin, jos taiteilija työskentelee toiminimellä.

Taiteen edistämiskeskuksen korona-apurahojen ensimmäisellä hakukierroksella huhtikuussa hakemuksia saapui reilut 3 700, ja myönteisen päätöksen sai 533 hakijaa. Toiselle kierrokselle rahaa on käytössä lähes kuusinkertainen määrä. Apuraha on suuruudeltaan 3 000 euroa, mikä tarkoittaa, että 8,7 miljoonasta eurosta pystytään jakamaan apuraha lähes 3 000 taiteen ammattilaiselle.

”Apurahoihin tällä kierroksella kohdistettu määräraha on huomattavasti ensimmäistä kierrosta mittavampi, joten iloksemme myös myöntöprosentti tulee olemaan suurempi. Kannustamme kaikkia korona-ahdinkoon joutuneita ammattilaisia hakemaan”, Tuovinen jatkaa.

Tukea luvassa myös taidekentän yhteisöille

Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta haettavat avustukset on tarkoitettu taide- ja kulttuurialojen yhteisöille, kuten yhdistyksille, säätiöille, osuuskunnille ja osakeyhtiöille, joiden toimintaa koronapandemia on vaikeuttanut tai estänyt. Kuvataiteen alalla avustuksia voivat hakea esimerkiksi yhdistys- tai osakeyhtiöpohjaiset galleriat, taidelainaamot, säätiötoimijat, taiteilijaseurat ja taiteilijoiden muodostamat osuuskunnat.

Useat yhteisötoimijat ympäri maata ovat joutuneet keskeyttämään toimintojaan ja menettäneet tuloja esimerkiksi Valtioneuvoston asettamien kokoontumis- ja liikkumisrajoitusten vuoksi. Osa toimijoista on myös joutunut lomauttamaan henkilöstöään.

Yhteisöt voivat hakea ministeriön avustusta joko toiminnan lisärahoituksena jo myönnettyyn yleisavustukseen tai erityisavustuksena hankkeeseen kuten toiminnan, esitysten ja näyttelyiden suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen tai jakeluun.

Opetus- ja kulttuuriministeriön haku on avoinna 30.4.–14.5.2020 ja Taiteen edistämiskeskuksen haku 1.5.–15.5.2020.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone