Kulttuurirahasto myönsi tukea tieteelle ja taiteelle – 138 apurahaa kuvataiteisiin

14.2.2019Kirjoittaja: Toimitus

Galleria Huutoa ylläpitävä Mehiläispesä ry sai 20 000 euroa uuden Eerikinkadulla sijaitsevan näyttelytilan toimintaan. Kuva avajaisnäyttelystä syksyltä 2018. Kuva: Rosa Kuosmanen

Suomen Kulttuurirahasto on julkistanut keskusrahaston lokakuun haun apurahojen saajat. Yhteensä 410 henkilöä sai apurahan taiteelliseen työskentelyyn. Kuvataiteen alalla isoin yksittäinen apuraha myönnettiin Kansallisgallerialle.

Kulttuurirahasto jakaa myöhemmin helmikuussa vietettävässä vuosijuhlassaan apurahoja keskusrahaston kautta 26 miljoonaa ja maakuntarahastojen kautta lähes 13 miljoonaa euroa. Keskusrahaston lokakuun hakuun tuli yhteensä 8 300 hakemusta ja apuraha myönnettiin 13 prosentille hakijoista. Tieteen osuus myönnetyistä apurahoista on 54 prosenttia ja taiteen 46 prosenttia.

Kokovuotinen työskentelyapuraha myönnettiin 170 taiteilijalle. Yhteensä 410 henkilöä sai apurahan taiteelliseen työskentelyyn.

Kuvataiteessa apurahoja myönnettiin yhteensä 138 kappaletta.

Isoin yksittäinen apuraha kuvataiteen alalla, 115 000 euroa, myönnettiin Kansallisgallerialle taidehankintoihin. Taiteilija-kuraattorit Arttu Merimaa ja Miina Hujala saivat 70 000 euron apurahan itään suuntautuvan junamatkailun mahdollisuuksia taiteilijoiden työskentelyssä hyödyntävän verkoston luomiseen.

Muita isoja apurahoja ovat Helsinki Urban Art ry:n saama 40 000 euron apuraha Pasilan katutaidekeskuksen perustamiseen ja toimintaan. Aimo Tukiaisen Purnun säätiölle myönnettiin 25 500 euron apuraha Taidekeskus Purnun kunnostamiseen.

Galleria Huutoa pyörittävä Mehiläispesä ry sai 20 000 euroa Huudon uuden näyttelytilan toiminnan kehittämiseen. Forum Boxille myönnettiin niin ikään 20 000 euroa osuuskunnan 20-vuotisjuhlavuoden toimintaan.

Erikoishankkeet vievät taidetta hoitolaitoksiin

Lokakuun hakukierroksella pelit olivat ensimmäistä kertaa mukana omana hakualanaan. Apurahaa pystyi hakemaan pelien taiteelliseen suunnitteluun tai toteuttamiseen. Hakemuksia tuli yhteensä 94, joista apuraha myönnettiin kahdeksalle.

350 000 euroa jaettiin hankkeille, joiden tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta, ja parantaa hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen avulla. Taidetta hoitolaitoksiin -hankkeiden tulee toteutua hoito- ja hoivalaitoksissa tai muissa ympäristöissä, joiden asukkaiden tai käyttäjien on vaikea päästä taiteen äärelle.

Rahoituksen sai muun muassa Sininauhasäätiö asunnottomuutta kokeneiden henkilöiden osallistavan kulttuuritoiminnan toteuttamiseen.

 

Katso kaikki apurahansaajat täältä

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone