Kuvataide tulee tänä vuonna Flow-kävijän silmille

11.8.2017Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen
Pasi Rauhalan teos Wormhole in Flow. Kuva Flow Festival / Jussi Hellsten.

Flow Festival Helsingin Suvilahdessa on kymmenien tuhansien kävijöiden perusteella yksi kesän suurista kuvataidetapahtumista. Taide on olennainen osa järjestäjien vaalimaa Flow-kokemusta, ja tänä vuonna festivaalin tilaamat teokset ovat suurempia kuin ennen. Yksi kuvataidekumppaneista on Galleria Forum Box, jonka mielestä onnistunut festivaaliyhteistyö palvelee koko kuvataidekenttää.

Tänä iltana kymmenet tuhannet urbaanit juhlijat välittävät somessa kuvia Flow-elämyksestään. Instagramissa Flow Festival näyttäytyy taas kauneimmillaan: värikkäät valot täplittävät vanhaa teollisuusmiljöötä, ruoka-annokset ja muoti ovat trendikkäitä – ja kuvataide hallitsee maisemaa.

Taide monissa muodoissaan on jo vuosia ollut olennainen osa Flow-festivaalia, mutta nyt se tuodaan aiempaa suuremmin esiin.

”Teemaksi on otettu video ja nimenomaan se, että niitä tuodaan isossa mittakaavassa ulkotilaan. Siihen liittyy monenmoista teknistä haastetta, mutta meillä muutenkin valot ja pimeät illat on se juttu, ja video sopii siihen tematiikkaan hyvin”, kertoo Flow-festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio.

Ainakin yhden mediataideteoksen näkee takuulla jokainen Flow-kävijä. Pasi Rauhalan Wormhole in Flow heijastetaan kokonaisen voimalarakennuksen ulkoseinään. Suuria ovat myös Juhana Moisanderin ja Timo Wrightin videoiden installoinnit, ja Laura Väinölän teos täyttää suuren osan festivaalin Backyard-alueesta. Lue lisää taiteilijoista täältä.

Taidekoulukumppanina on tänä vuonna Aalto-yliopisto, jonka opiskelijat näyttävät omalla alueellaan animaatioita, arkkitehtuuria ja muotoilua. Suvilahden Make Your Mark -galleria esittää Suomen tunnetuimman graffititaiteilija EGSin uuden teoksen ja tanskalaisen HuskMitNavnin näyttelyn.

Kymmenien tuhansien kävijöiden perusteella Flow on yksi kesän suurista kuvataidetapahtumista. Kuvataide ei ehkä ole festivaalin tärkein vetonaula, mutta taiteellisen johtajan mukaan se on olennainen osa ohjelmaa.

Taide ei ole vain dekoratiivista vaan se voidaan ottaa sopivan vakavasti.

”Taiteella on ehdottomasti iso merkitys, kun koko tapahtuman idea on haastaa niitä ajatuksia joita perinteiseen musiikkifestivaaliin kuuluu. Taide ei ole vain dekoratiivista tai viihtymisen taustaa, vaan se voidaan ottaa sopivan vakavasti”, sanoo Tuomas Kallio.

Kuvataide saa haastaa muodollaan ja sisällöllään

Kallion puheessa toistuu se, kuinka taide on osa Flow-elämystä. Hänen mukaansa kävijäkokemus on Flow’n kaltaisella kaupunki- tai boutique-festivaalilla kaikki kaikessa, ja elämyksellisyyteen kuuluvat myös yllätykset.

Kuvataiteen kannalta se tarkoittaa, että teokset saavat olla haastavia sekä muotonsa että sisältönsä puolesta. Viime vuonna festivaali tilasi teoksen Terike Haapojalta ja Laura Gustafssonilta, joiden Embrace your Empathy! oli osa eläinten sortoa kritisoivaa Toisten historia -hanketta. Adel Abidinin teokset käsittelivät 2014 ihmisoikeuksia, syrjintää ja sukupuolikysymyksiä.

Tuomas Kallio ei pelkää, että festivaalikävijällä menisi käsityöläisolut tai pho-keitto väärään kurkkuun, vaikka taide hätkähdyttää.

”Kyllä se on iso arvo koko meidän toiminnassa tutustuttaa kävijä sellasiin juttuihin, mistä ei aiemmin tiennyt.”

 

Juuri oikea yleisö kuvataiteelle

Tänä vuonna yksi Flow’n kuvataidekumppaneista on Galleria Forum Box, jonka vs. toiminnanjohtaja Alina Mänttäri-Buttler ehdotti yhteistyötä festivaalille. Juhana Moisanderin, Pasi Rauhalan ja Timo Wrightin teokset ovat uusia ja varta vasten festivaalialueelle tehtyjä. Galleria neuvotteli yhteistyöstä, ja hankkeella on oma tuottaja. Kokemus yhteistyöstä merkittävän festivaalin kanssa on kannustava, kertoo Alina Mänttäri-Buttler.

”Flow’n kohderyhmä on juuri sellaista yleisöä, jota olisi hyvä saada kuvataiteelle ja meidän taiteilijoille. Tällainen yhteistyö palvelee koko kuvataidekenttää siinä mielessä, että tuodaan kuvataidetta uudenlaisten yleisöjen saataville.”

Forum Box on Mänttäri-Buttlerin mukaan saanut kokemuksesta uutta rohkeutta lähestyä isojakin kulttuuritoimijoita, ja toki toiveena on myös saada jatkossa uutta yleisöä galleriaan.

”Yleisösuhteen rakentuminen on aina vähän hidasta ja tietysti suurin näkyvyys tulee ensisijaisesti taiteilijoille, mutta myös gallerialle. Ehkä nimi jää mieleen.”

Samoin Flow’n taiteellinen johtaja Tuomas Kallio toivoo kuvataiteelle uutta yleisöä.

”Helsingissä galleriaskene on vähän sellainen pienen piirin juttu. Meilläkin on kävijäkunnassa ihmisiä, joita varmasti kiinnostaa taide eri muodoissaan mutta jotka ei välttämättä tule lähteneeksi galleriakierrokselle. Haluamme esitellä sellaisia ilmiöitä ja juttuja, jotka voisivat tangeerata meidän yleisön mielenkiinnon kanssa, ja toisaalta haastaa yleisöä ja tuoda taide mahdollisimman paljon kaikkien kävijöiden silmille.”