Läsnäolon arvo – Toolbox on ideologinen taidetila Berliinissä

23.3.2016Kirjoittaja: Miisa PulkkinenValokuvaaja: Juha Sääski

 

Toolbox muuttu Kolonie Weddingiin viime keväänä. Mika Karhu kuvassa oikealla.
Toolbox muutti Kolonie Weddingiin viime keväänä. Mika Karhu kuvassa oikealla.

Toolbox on suomalais-saksalaisen taiteilijaosuuskunnan voittoa tavoittelematon taidetila Berliinissä. Neljä vuotta täyttävä Toolbox on myös tinkimättömän ajattelun koti, joka vaalii humanismia ja inhimillisyyttä kapitalistisessa maailmassa.

Kahvipöydän ääressä Helsingissä istuu kolme Toolbox-osuuskunnan perustajajäsentä: taiteilijat Maija Helasvuo, Mika Karhu ja Juha Sääski. Puhutaan siitä, kuinka suomalaiset taiteilijat päätyivät perustamaan gallerian Berliiniin.

Toolbox sai alkunsa keväällä 2012, kun Mika Karhulle tarjottiin galleriatilaa Berliinissä. Perustettiin osuuskunta, jossa on tällä hetkellä seitsemän Suomessa asuvaa jäsentä ja yksi saksalainen taiteilija. Ensimmäinen Toolbox-galleria avattiin Mitten kaupunginosassa syyskuussa 2012. Alusta alkaen tarkoitus oli käsitellä sosiaalisia kysymyksiä visuaalisen taiteen keinoin, ja tilassa järjestettiin myös tapahtumia, kuten performansseja ja konsertteja. Pian osuuskunnan jäsenet tutustuivat Berliinissä taiteilijoihin, joilta he kuulivat Kolonie Weddingistä ja sen toiminnasta. Uusi galleriatila avautui Weddingissä vuosi sitten huhtikuussa.

”Haluamme olla mukana keskustelussa siitä, onko meillä enää mitään mahdollisuutta vaihtaa tällaista kapitalistista järjestelmää vähän inhimillisempään muotoon, vai onko ihminen oikeasti jo aivoatlakseltaan täysin kyvytön myötätuntoon ja oikeudenmukaisuuteen”, haastaa Mika Karhu.

Kolonie Wedding on 32 gallerian muodostama liitto ja Berliinin kaupungin tukema galleriajärjestelmä, johon kuuluu ainoastaan taiteilijavetoisia ja voittoa tavoittelemattomia taidetiloja.

 Toolbox

Suomalais-saksalainen voittoa tavoittelematon taidetila ja yhteistyöprojekti Berliinin Kolonie Weddingissä.

Perustettu 2012, muutti Mittestä Weddingiin keväällä 2015.

Kolonie Wedding Soldiner Kiezissä on 32 taiteilijavetoisen ja voittoa tavoittelemattoman gallerian yhteisö, jota Berliinin kaupunki tukee.

Toolboxissa on esiintynyt yli 200 eri alojen taiteilijaa, painopisteenä on suomalaisen nykytaiteen esittäminen Berliinissä.

Toolboxin osuuskunnan jäsenet ovat Maija Helasvuo, Sampsa Indrén, Minna Jatkola, Mika Karhu, Niina Räty, Juha Sääski, Matti Vainio ja Andreas Wolf.

Näyttelyaikaa galleriasta voi hakea ottamalla yhteyttä jäseniin, http://www.galerietoolbox.com.

Toolbox toimii verkostoissa

Toolboxin taloudelliset resurssit ovat niukat, ja toiminta on rakentunut tiiviiden ja laajojen verkostojen varaan. Osuuskunnan kotimaiset verkostot ulottuvat muun muassa suomalaisiin korkeakouluihin, joita ovat Aalto Yliopisto, Lapin Yliopisto sekä Humak, joista käy säännöllisesti galleriassa eri alojen harjoittelijoita. Opiskelijat ovat tehneet Berliinissä esimerkiksi palvelumuotoiluun ja sosiologian alaan liittyviä tutkielmia.

Toolboxin merkittävin verkosto on itse Kolonie Wedding. Galleriayhteisö järjestää avajaisensa aina samana päivänä, kuun viimeisenä perjantaina. Avajaisista päädytään yhteisille jatkoille entiseen keilahalliin, joka on nykyään yhteisön oma ravintola. Talkoilla pyöritetyn ravintolan voitoilla puolestaan ylläpidetään mm. satojen neliöiden laajuista kuvanveistotilaa. Vanhassa sähköyhtiön pääkonttorissa sijaitsee yhteisön toinen ravintola, jolla kustannetaan työtilojen vuokria.

”Meidän resursseilla ei pysty järjestämään vaikkapa kuraattoritapaamisia, mutta näiden yhteisten avajaisten, jatkojen ja residenssissä asumisen kautta tutustuu ihmisiin”, kertoo Helasvuo.

”Suomalaiset taiteilijat pääsevät kauttamme kaikkiin näihin verkostoihin ja hyödyntämään niitä oman aktiivisuutensa mukaan. Me annetaan kontaktit ja mahdollisuudet verkostoitua”, jatkaa Sääski.

Yhtä aikaa suomalaisen taiteilijan näyttelyn kanssa esitetään gallerian video-studiossa saksalaisen taiteilijan teos. Myös näin saadaan paikallista yleisöä näyttelyihin ja kontakteja suomalaiselle taiteilijalle.

Osuuskunta on tehnyt koko olemassaolonsa ajan julkaisutoimintaa, ja sen julkaisemia kirjoja tulee myyntiin muihin gallerioihin. Toolbox voi käyttää 31 muun gallerian tiloja omiin näyttelyihinsä, ja kahden vuoden päähän on laadittu suunnitelma esitellä suomalaista nykytaidetta 15 gallerioista. Osuuskunnan saksalaisjäsen Andreas Wolf kuratoi Mika Karhun kanssa saksalaisen nykytaiteen näyttelyn Hyvinkään taidemuseoon 2017. Osoitus verkostojen vahvuudesta ovat myös Kunstverein Viernheimin ja walesilaisten sekä pohjoismaisten gallerioiden esittämät yhteistyökutsut.

 

Kolonie Wedding rauhoittaa slummia

Toolbox sijaitsee nykyään Koloniestraßella.
Toolbox sijaitsee nykyään Koloniestraßella.

Sosiaalinen verkosto ja vuorovaikutus kannattelevat osuuskunnan jäsenten mukaan koko Toolboxin toimintaa. Berliini tukee Kolonie Weddingiä, sillä kaupunki haluaa rauhoittaa pahamaineista aluetta.

”Wedding on slummi. Alueella on ollut jengiväkivaltaa ja huumerikollisuus on korkealla tasolla. Kolonie Weddingin avulla aluetta on saatu rauhoitettua, ja se on nousemassa seuraavaksi kulttuurialueeksi. Ilmapiiri on selkeästi vaihtumassa”, kuvailee Mika Karhu.

Kolonie Weddingin toiminta kuulostaa yhteisötaiteelta tai taiteen hyvinvointivaikutusten edistämiseltä, joka on nyt muotia myös suomalaisessa kulttuuripolitiikassa. Helasvuon, Karhun ja Sääsken mukaan Berliinissä kuitenkin käytetään taidetta sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen merkittävästi erilaisella tavalla kuin Suomessa, jossa taiteelta odotetaan suoria tuloksia.

Asukkaille annetaan itsekunnioitusta taiteen kautta. Nämä ovat sellaisia prosesseja, jotka tulisi jalkauttaa myös Suomeen, ja tuoda mukaan sitä, että taide on osa yhteiskunnallista infrastruktuurin suunnittelua.

”Ei niin, että paikalliset asukkaat tekisivät taiteilijoiden kanssa taidetta, vaan taiteilijat tekevät paikallisten elämästä leffoja, videoteoksia tai maalauksia. Tavallaan asukkaille annetaan itsekunnioitusta taiteen kautta. Nämä ovat sellaisia prosesseja, jotka tulisi jalkauttaa myös Suomeen, ja tuoda mukaan sitä, että taide on osa yhteiskunnallista infrastruktuurin suunnittelua”, sanoo Karhu.

Muut nyökyttelevät. Eivät Weddingin asukkaat välttämättä ole sen kiinnostuneempia taiteesta kuin muidenkaan lähiöiden asukkaat, eikä se ole Kolonie Weddingin tarkoituskaan. Sen sijaan tarkoitus on tuoda Weddingiin taiteilijoita ja taidetta, jotka muuttavat alueen ilmapiiriä. Juuri tässä ilmenee Mika Karhun mielestä suomalaisen ja saksalaisen ajattelun ero.

”Meillä ajatellaan, mitä taiteilija saa tai saako paikallinen mummo taiteesta konkreettisesti jotain. Se paikallinen mummo tai maahanmuuttaja voi saada jotain sellaista, ettei välttämättä välittömästi riko jotain ikkunaa pahaan oloonsa. Taide tulee ensimmäistä kertaa niiden elämään.”

Tärkeää on läsnäolo, kiteyttää Maija Helasvuo.

”Kolonie Wedding rauhoittaa ilmapiiriä  ja tuo ilmaisia matalan kynnyksen taidetiloja ihmisille.  Se tuo yhteen hyvin erilaisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita muustakin kuin huumeidenkäytöstä tai moottoripyöristä. Eli se tuo toisenlaista näkemystä maailmaan ja sitä kautta se tekee hyvää yhteisölle. Mutta se vaikutus on paljon monimutkaisempi ja vähemmän mitattavissa”, jatkaa Helasvuo.

Humanismi elää Saksassa

”Koen, että Toolboxin kautta olen saanut tavata niin paljon upeita ihmisiä, joista on tullut rakkaita ystäviä. Olen päässyt heidän työhuoneisiinsä ja kuullut heidän töistään. Olen oppinut valtavasti taiteesta”, sanoo Juha Sääski.

Olen oppinut valtavasti taiteesta.

” Se, ettei ole kaupungissa vain taideturistina, vaan on mukana toimimassa, se tuo valtavan paljon henkistä pääomaa ja hyvää elämää”, jatkaa Helasvuo.

Mikä sitten estää muuttamasta Berliiniin pysyvästi? Lähinnä perheet ja opetustyöt, joita Karhulla tosin on myös Berliinissä. Rahoitusta Toolbox on saanut Suomesta hyvin niukasti. Apurahojen saamisen esteenä on osuuskunnan jäsenten mukaan se, ettei Toolboxilla ole omaa rahoitusta. Toimintaa pyöritetään omilla rahoilla ja talkoilla, joilla esimerkiksi remontoitiin juuri residenssiasunto Toolboxissa vierailevien taiteilijoiden ja harjoittelijoiden käyttöön. Kahdeksan hengen osuuskuntaa ei haluta laajentaa, sillä nyt jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä ja myös päätösvalta on jaettu tasan. Samoin taloudellinen riski on jaettu. Ja tässä astuu jälleen mukaan Toolboxin idealismi: tarkoitus on jakaa hyvää mahdollisimman laajalle taiteilijoukolle, ei pelkille jäsenille.

”Meidän toimintamme koskettaa taiteilijoita Suomessa, Saksassa, Norjassa ja Ruotsissa. Toolbox ei ole vain kahdeksan ihmisen esiintymispaikka”, painottaa Maija Helasvuo.