Lipposten rahasto vie nuorta suomalaista taidetta Berliiniin

30.5.2017

Kansan Sivistysrahaston alaisuudessa toimiva Päivi ja Paavo Lipposen rahasto avaa kesäksi näyttelyn Berliiniin. Rahasto järjestää ensimmäistä kertaa näyttelyn Suomen ulkopuolella.

Päivi ja Paavo Lipposen rahasto on suomalainen rahasto, joka tukee vuosittain nuoria tekijöitä eri taiteen aloilta. Kesällä 2017 rahasto vie suomalaista osaamista Berliiniin kuva- ja laulutaiteen muodossa.

Attempting Ideal –näyttely esittelee nousevia suomalaistaiteilijoita, joiden teoksia on Kiasman kokoelmassa. Mukana ovat Ville Andersson, Alma Heikkilä, Hannaleena Heiska, Mikko Hintz, Alge Julija Kavaliauskaite, Joonas Kota, Robin Lindqvist, Nabb+Teeri, Tiina Palmu, Olli Piippo, Tiina Pyykkinen, Kaarlo Stauffer, Iiu Susiraja ja Jenni Toikka.

Näyttely järjestetään  Salon Dahlmannissa, ja ase avautuu 8. kesäkuuta. Kiasma on tapahtuman keskeinen yhteistyökumppani, ja näyttelyn kuratoi Kiasman johtaja Leevi Haapala.

Päivi ja Paavo Lipposen rahaston keskeinen tavoite on kannustaa nuoria taiteilijoita urallaan eteenpäin ja edistää suomalaista kulttuuria maailmalla.

”Viemme Berliiniin hyvin itsevarman kokonaisuuden, jota rahastomme esittelee ylpeänä. Toivomme näyttelyyn mahdollisimman erilaisia ihmisiä, erilaisista taustoista. Kokonaisuus on herättänyt runsaasti kiinnostusta jo etukäteen, mistä olemme hyvin tyytyväisiä. Iloksemme Saksan entinen liittokansleri, Gerhard Schröder tutustuu näyttelyyn avajaisten ensimmäisinä päivinä ja antaa nuorten taiteilijoidemme työlle merkittävän painoarvon omalla läsnäolollaan”, kertoo Päivi Lipponen tiedotteessa.