Mika Taanilan kollaasit saivat näyttelypaikan taidemaailman huipulta

30.5.2017Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen
Pohjoismainen paviljonki Venetsian biennaalissa. Mika Taanilan teokset ovat esillä lasivitriineissä. Kuva Åsa Lundén, Moderna Museet.

Pohjoismaiden paviljonki Venetsiassa esittelee tässä biennaalissa kaksi suomalaistaiteilijaa: Pasi ”Sleeping” Myllymäen ja Mika Taanilan. Taiteilija-lehti tapasi Venetsiassa Taanilan, joka kertoo biennaalin teosten syntyneen kokeilunhalusta ja skalpellilla leikkaamisen ilosta.

Mika Taanila alkoi tehdä kollaaseja elokuvakirjoista viime heinäkuussa. Kirjojen leikkaaminen kirurgien käyttämillä skalpelleilla innosti ja vei mukanaan. Hän halusi tehdä lisää etenkin pieniä, mustavalkoisia teoksia. Työ tuntui vapaalta.

Mika Taanila: Scenes From A Marriage, 2017. Kuva Moderna Museet.

”Mulla oli sellainen fiilis, että nää on tosi hyviä ja haluan tehdä näitä enemmän. Halusin keskittyä kollaaseihin, ja ehkä toivottavasti ennemmin tai myöhemmin tulee joku paikka, jossa voin esitellä näitä”, Taanila kertoo.

Mika Taanila tunnetaan taide- ja elokuvamaailmassa etenkin ohjaajana ja videotaiteilijana. Hänet on palkittu useita kertoja niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä elokuva- ja videotaidefestivaaleilla. Viimeisin tunnustus on Ars Fennica vuodelta 2015. Palkintoon kuului myös laaja Muistikatko-näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa.

Ovatko elokuvakirjoista tehdyt kollaasit uusi suunta Taanilan uralla? Hän itse näkee niissä paljon samaa kuin liikkuvan kuvan teoksissaan.

”Tämä välineiden vuorovaikutus on mulle inspiroivaa ja se on tavallaan sitä yhtä ja samaa, elokuvan välineen pohtimista. Vaikka nämä teokset on tehty käsityönä, kokonaan ilman tietokoneita, niin se tuntui monin paikoin samalta kuin elokuvan leikkaaminen. Oon tehnyt monia projekteja, jotka ovat arkistomateriaaliin pohjautuvia. Tämäkin oli tietyssä mielessä arkistokollaasin sommittelua.”

Sopivaa näyttelypaikkaa uusille kollaaseille ei tarvinnut odottaa pitkään. Venetsian biennaalin Pohjosimaiden paviljongin kuraattori Mats Stjernstedt otti yhteyttä loppukesästä, ja kysyi Taanilaa mukaan Pohjoismaiden paviljongin ryhmänäyttelyyn Venetsiaan. Kuraattori toivoi näyttelyyn uutta teosta, ja Taanila esitteli sekä muutamia alkuvaiheessa olevia liikkuvan kuvan teoksia että kirjakollaasejaan.

”Mats innostui kollaaseista ja asia lyötiin saman tien lukkoon. Siitä sain tarvittavan deadlinen ja näyttelymahdollisuuden.”

Taanila kertoo, että kahdeksan kuukauden aikataulu sopi hänelle hyvin. Aikaa oli sopivasti mutta rajauksia ja ratkaisuja piti tehdä melko nopeasti. Lopulta 45 kollaasia lähti kohti Venetsiaa. Paikan päällä päätettiin, että varta vasten Milanossa rakennettuihin lasivitriineihin laitetaan esille 31 teosta.

Mika Taanila on silminnähden tyytyväinen teoskokonaisuuteensa. Toki myös hyvä palaute ilahduttaa.

”Mun teokset käsittelevät elokuvan historiaa ja elokuvan katsomista sekä välineitä. Ihmisillä on niistä paljon muistoja, tunnejälkiä ja omia kokemuksia. Olen keskustellut teoksista paljon niin kollegoiden kuin täysin tuntemattomien kanssa, ja palaute on ollut hyvin monimuotoista.”

Pohjoismaisen paviljongin taiteilijoita 2017 (vasemmalta): Mika Taanila, Jumana Manna, kuraattori Mats Stjernstedt, Nina Canell, Matilda Olof-Ors, Siri Aurdal ja Charlotte Johannesson. Kuva Åsa Lundén, Moderna Museet.

”Varmasti tämä on pelkästään positiivinen juttu”

Näyttelymahdollisuus Pohjoismaiden paviljongissa ei ole mikä tahansa näyttely, vaan paikka kuvataidemaailman huipulla. Jo Venetsian biennaalin ensimmäisinä päivinä Taanila on saanut kyselyitä osallistumisesta jatkonäyttelyihin ja tiedusteluja siitä, mitä hän on aiemmin tehnyt. Vaikka Suomessa Taanilan tuntee koko kuvataide- ja elokuva-ala, Venetsiassa moni ammattilainen ja taiteen ystävä tutustuu hänen taiteeseensa ensimmäistä kertaa.

Pohjoismainen paviljonki Venetsian biennaalissa

Pohjoismainen paviljonki esittää tänä vuonna ryhmänäyttelyn nimeltä Mirrored. Näyttelyssä on teoksia kuutta eri sukupolvea edustavilta taiteilijoilta, jotka ovat Siri Aurdal, Nina Canell, Charlotte Johannesson, Jumana Manna, Pasi Myllymäki ja Mika Taanila.

2017 paviljongin näyttelystä on vastannut Ruotsin Moderna Museet, joka kutsui kuraattoriksi Malmön taidehallin johtajan Mats Stjernstedtin.

Pohjoismainen paviljonkin on Ruotsin, Suomen ja Norjan yhteinen näyttelytila.

Norjalaisen Sverre Fehnin suunnittelema Pohjoismaiden paviljonki valmistui Giardini-puistoon vuonna 1962.

Vuosina 2017–2021 Pohjoismaiden paviljongissa on esillä yhteisprojekti, jossa kaikki kolme maata ovat tasapuolisesti edustettuna.

Vuoden 2019 näyttelyn komissaari on Frame Contemporary Art Finland.

”Oon tosi tyytyväinen teoksiin, ja se on kaikista tärkeintä. Ymmärrän tietysti, että tämä on iso kansainvälinen tapahtuma. Omat odotukset eivät ole pilvissä, mutta varmasti tämä on pelkästään positiivinen juttu oman tekemisen kannalta.”

Pohjoismaiden paviljongissa on kaikkiaan esillä kuuden taiteilijan teoksia: kaksi kustakin osallistuvasta maasta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Toinen suomalaistaiteilija on underground-elokuvaohjaaja Pasi ”Sleeping” Myllymäki, joka teki kokeellisia lyhytelokuvia 1978–80-luvuilla. 2007 Mika Taanila oli kirjoittamassa suomalaisen kokeellisen elokuvan Sähkömetsä-historiikkia, joka viimeistään nosti Myllymäen yhdeksi alan pioneereista Suomessa. Mykkymäen ansiot on nykyään tunnustettu laajasti, ja hänen teoksiaan on ollut esillä niin museoissa kuin viimeksi Mäntän kuvataideviikoilla viime kesänä. Venetsiassa huomio kasvaa aivan uusiin mittasuhteisiin.

Saako Myllymäki nyt sen maailmanmaineen, joka hänelle kuuluu?

”Mun mielestä Pasi on saanut sen tunnustuksen jo silloin kun hän on tehnyt ne elokuvat. Se Pasi, jonka minä tunnen, niin hän ei sitä tunnustusta niin kaipaa. Mun mielestä hän ei ole mitenkään väärinymmärretty taiteilija, hän on marginaalissa toiminut oman linjansa kulkija.”

Huomiota Myllymäki nyt ainakin saa, valtion johtoa myöten. Suomen paviljongin avannut opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen tutustui Pohjoismaiden paviljongissa etenkin Myllymäen teokseen Forssa-ilmiö. Forssalainen ministeri katsoi intensiivisesti vuonna 1982 valmistunutta teosta, jossa ”joutsenetkin uivat takaperin ja lammikoiden vesi on antimateriaa”.