Nokia lahjoittaa merkittävän nykytaiteen kokoelman taidemuseo EMMAlle

26.5.2017

Tony Oursler, linssiheijastussilmä, 2005. Videoprojisointi. Kuva: Ari Karttunen / EMMA

Nokia on päättänyt lahjoittaa taidekokoelman Espoon modernin taiteen museo EMMAlle Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Museon omistukseen siirtyy kaikkiaan 27 teosta, joiden arvo on yhteensä noin 700 000 euroa.

Taidelahjoitus sisältää teoksia sekä kotimaisilta että ulkomaisilta taiteilijoita. Kokoelman teokset ovat nykytaidetta ja edustavat monimuotoisesti eri tekniikoita. Lahjoitus tehdään Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi, jotta suomalaiset saavat laajasti mahdollisuuden tutustua tähän asti Nokian hallussa olleisiin teoksiin.

”Nokian pääkonttori on Espoossa, joten näimme EMMAn taidekokoelmalle luonnollisena sijoituspaikkana. Olemme iloisia, että EMMAn kautta voimme antaa suuren yleisön nähtäville monipuolisen kokoelman kiinnostavaa nykytaidetta”, kertoo Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Minna Aila tiedotteessa.

Pääosa teoksista tulee olemaan esillä EMMAssa kesän 2017 ajan, ja ne sijoitetaan museon Areena-näyttelytilaan. Näyttely avautuu 6.6.2017 ja päättyy 10.9.2017.

”Lahjoituskokoelma sisältää merkittävien kansainvälisten taiteilijoiden, kuten Eija-Liisa Ahtilan, Anselm Kieferin, Esko Männikön, Jussi Nivan, Tony Ourslerin ja Bill Violan teoksia. Kokoelma on kiinnostava läpileikkaus tämän vuosituhannen alun kuvataiteeseen, jolloin kysymys ihmisen suhteesta ympäristöön ja sen havainnointiin oli pinnalla. On suuri kunnia saada Nokian kokoelma EMMAan ja saattaa se vuorovaikutukseen yleisöjen kanssa”, taidemuseo EMMAn johtaja Pilvi Kalhama sanoo tiedotteessa.