Selvitys HAMin tulevaisuudesta valmistui – taidemuseo lähtenee Tennispalatsista

4.10.2019

Tennispalatsi. Kuva: Riku Pihlanto

Selvitys Helsingin taidemuseo HAMin tulevaisuudesta on valmistunut. Selvityksen pohjalta kaupunki tutkii esimerkiksi museon säätiöittämistä sekä tilojen sijoittamista Tennispalatsin sijasta Suvilahteen.

Helsingin Pormestari Jan Vapaavuori asetti syksyllä 2018 työryhmän selvittämään Helsingin taidemuseon HAMin tulevaisuutta. Tänään julkistetussa selvityksessä käsitellään niin museon tehtävää, sopivaa organisaatiomuotoa kuin mahdollista uutta sijoituspaikkaa.

”Helsinki on kehittynyt kansainvälisenä kulttuurikaupunkina viime vuosina valtavasti. Samaan aikaan taiteen kentälle on tullut uusia toimijoita ja yleisöt ovat löytäneet museot aivan uudella tavalla. Kaupunki haluaa varmistaa, että Helsingin taidemuseo HAM on jatkossakin Pohjoismaiden kärkimuseoiden joukossa ja pystyy toteuttamaan sille annettua kunnianhimoista tehtävää täysipainoisesti”, Vapaavuori toteaa kaupungin tiedotteessa.

Jatkossa HAMin tehtävissä vahvistuvat kokoelman – mukaan lukien julkinen taide – kartuttaminen, ylläpito ja esittely. Näyttelytoiminnassa suunnitellaan lisättäväksi vuorovaikutusta helsinkiläisen ja kansainvälisen taiteen välillä. Lisäksi julkista taidetta toteutetaan ja esitetään entistä laajemmin kaupungin eri alueilla ja tapahtumissa, kuten ensi kesänä Vallisaaressa ensimmäistä kertaa järjestettävässä Helsinki Biennaalissa.

Museolle etsittiin myös organisaatiomallia, joka mahdollistaisi HAMin toiminnassa jatkossa nopeamman reagointikyvyn. Parhaiten tämä onnistuisi selvityksen mukaan joko museon säätiöittämisellä tai nykyisellä mallilla siten, että museon liikkumavaraa budjetoinnin ja henkilöstön osalta kasvatettaisiin.

Selvityksessä tarkasteltiin lisäksi HAMin tiloja. Tennispalatsin mahdollisesti korvaavista tiloista selvityksessä nostettiin kärkeen Hakaniemen ja Suvilahden alueet. Selvitystyön ohjausryhmä esittää ensisijaiseksi selvityskohteeksi Suvilahdessa sijaitsevia kaasukelloja.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone