Suomen Taiteilijaseuran uusi puheenjohtaja Markus Renvall luotsaa taiteilijakuntaa kohti yhteisöllisyyttä ja avoimuutta

Markus Renvall, 58, on kasvanut taiteen keskellä. Lapsuutensa hän vietti Lallukan taiteilijakodissa kahden taiteilijavanhemman perheessä. Isä oli kuvanveistäjä Ben Renvall ja äiti taidemaalari Pirkko Lantto, joten taiteen tekeminen yhdessä perheen kanssa tuli tutuksi jo varhain. Kotona oli niin taidekirjoja kuin keramiikka- ja posliiniuunit. ”Aina kun pienenä menin kavereille kylään, katsoin ensimmäiseksi millaisia tauluja heillä on”, Renvall kertoo. Näyttelyitä kierrettiin perheen kanssa ja Ateneumin kokoelma tuli tutuksi jo lapsuudessa. Taiteilijaisän mukana Renvall pääsi jo varhain näkemään myös kansainvälistä taidemaailmaa. Ensimmäisen kerran hän muistelee vierailleensa Venetsian biennaalissa 10-vuotiaana.

Renvallilla on sekä kuvataide- että musiikkikoulutus. Näiden lisäksi hän on opiskellut filosofiaa. Hän mainitsee omasta teini-iästään, että taide oli hänelle eräänlaista lääkettä, eri muodoissa. Musiikinteon, maalauksen ja piirtämisen kautta maailmaa oli helpompi käsitellä. Renvallin perheessä opittiin taiteilijuuteen, ja hänen mukaan se on ollut monelle perheenjäsenelle luonteva tapa käsitellä maailmaa. Renvallin veljet, Seppo Renvall ja Simo Rista, ovat myös taiteilijoita. Renvallilla on itsellään kolme lasta ja neljä lastenlasta, joille taiteilijuus on ainakin jossain määrin periytynyt.

Miksi hait puheenjohtajaksi?

Olen miettinyt tätä useasti, ja nyt aika tuntui oikealta. Hallitustyöskentely on minulle tuttua, sillä olen ollut monen mediataidejärjestön hallituksissa puheenjohtajana tai rivijäsenenä. Minua kiinnostavat järjestöjen rakenteet ja minusta on mielenkiintoista nähdä, miten järjestöt organisoituvat. Minusta taidemaailma on hieman hajallaan, ja meidän olisi hyvä uudelleenorganisoitua jonkin verran. Se onnistuisi selventämällä itsellemme, miten haluamme toimia. Minun mielestä meidän pitäisi toimia yhteisöllisemmin. Jäsenjärjestöjen tulisi olla enemmän kotipesiä. Tätä ne jossain määrin ovatkin, mutta sitä puolta voisi vielä kehittää. Eri osa-alueiden ei tulisi riidellä keskenään, vaan toimia yhteisöllisemmin. Konkreettinen keino, jolla aion tätä edistää, on keskustelu. Se on minulle luonteva tapa. En usko että voimme tehdä vallankumousta, eikä tämä ole yhden miehen sota, mutta yhdessä me voimme muuttaa käyttäytymistämme hieman toiseen muotoon.

Miten kuvataiteilijakunta voi tällä hetkellä?

Meillä tehdään valtavan hyvää taidetta. Meillä on apurahajärjestelmä, joka ei perustu kaupallisiin tarkoituksiin, joten monet kukat ovat päässeet kukkimaan. Kilpailu on kovaa, sillä hyvää taidetta tehdään paljon. Taide kehittyy jatkuvasti, mutta vaarana on se, että apurahat eivät seuraa yleistä kehitystä. Jossain vaiheessa ollaan siinä tilanteessa, että ihmiset eivät saa työskenneltyä niillä rahoilla. Jos kaikki taiteilijat olisivat ”tavallisissa” töissä, se on vähän sama kuin kaikki ampumahiihtäjät olisivat töissä. Jos Kaisa Mäkäräinen olisi aina arkisin kahdeksasta neljään töissä, voi olla, että hän ei enää pärjäisi.  Jos me haluamme hyvää taidetta, se voi vaatia monta vuotta intensiivistä työskentelyä. Teos ei valmistu, jos joutuu koko ajan miettimään taloudellisen konkurssin mahdollisuutta.

Miten STS:n arvot avoimuus, moniarvoisuus ja asiantuntijuus näkyvät puheenjohtajuudessasi?

Avoimuus on erittäin tärkeää, koska kaikki epäsuora viestintä rikkoo ilmapiiriä. Kabineteissa tehtyihin päätöksiin ei voi yhtyä. Moniarvoisuus on keskeistä, koska meillä on monia erilaisia taiteilijoita ja taiteilijat edustavat positiivista arvoa sekä kriittistä ääntä. Asiantuntijuus STS:n arvona pohjautuu sille, että me keräämme tietoa ja näin voimme palvella muita. Kaikkien ei tarvitse olla kaikessa asiantuntijoita. Jäsenjärjestöt voivat nojata STS:n asiantuntemukseen ja vastavuoroisesti taas STS voi nojata jäsenjärjestöjen asiantuntemukseen. Kun meillä on näin monta jäsenjärjestöä, olemme yhdessä iso asiantuntijajoukko.

Suomen Taiteilijaseuran 150-vuotisjuhlia vietettiin toissa vuonna, miten näet STS:n tällä hetkellä historiallisessa jatkumossa?

On hienoa, että Suomen Taiteilijaseura on pysynyt näin pitkään voimissaan. Keskeisenä tekijänä tässä näen järjestön taiteilijalähtöisyyden ja sen, että sen hallitus koostuu käytännössä taiteilijoista. Ei meillä Suomessa ole monia organisaatioita, joissa on näin pitkä ja hieno historia takana. Olemmehan me vanhempi kuin Suomen valtio. Meillä on ollut seurassa lähiaikoina puheenjohtajina nuorempia henkilöitä, mikä on ollut toki hyvä myös, mutta mielestäni vanhemmassa puheenjohtajassakin on etuja. Kun on vanhempi, on ehkä tunnetumpi kentällä ja lähestyminen on helpompaa. Itse huomaan sen siinä, että saan suoraa palautetta taiteilijoilta. Koen puheenjohtajuuden tavallaan joukkueen kasassa pitämisenä, eräänlaisena valmennuksena. Hallitustyöskentely poikkeaa vaikkapa toimistotyöskentelystä, koska periaatteessa olet koko ajan valmiina kuuntelemaan ja keskustelemaan asioista. Jos pystymme jatkamaan samalla linjalla kuin tähän asti, mielestäni suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Meidän tehtävänä on olla tukena taiteilijoille ja omalta osaltani koitan tehdä parhaani joukkueemme eteen.