Taidemaalari Janne Räisänen: Berliini koettelee kärsivällisyyttä

23.3.2016Kirjoittaja: Miisa PulkkinenValokuvaaja: Jonas Tölle
Janne Räisänen työhuoneessaan Berliinissä.
Janne Räisänen työhuoneessaan Berliinissä.

Paperisotaa, leimoja ja byrokratiaa. Berliiniin muutto koetteli taidemaalari Janne Räisäsen hermoja, kun hän muutti suurkaupunkiin viisi vuotta sitten. Toisaalta Berliinissä taiteilijat auttavat mielellään toisiaan ja kaupungissa asuminen on tuonut värit takaisin Räisäsen teoksiin.

Taidemaalari Janne Räisänen kyllästyi lentämään Suomen ja Saksan väliä viisi vuotta sitten. Pudasjärvellä syntynyt Räisänen opiskeli Kuvataideakatemiassa 1990-luvun puolivälissä, ja Saksa tuli tutuksi vaihto-opinnoissa Städelschulessa Frankfurt am Mainissa. Berliiniin Räisänen tykästyi vuosikymmenen lopulla niin, että siitä lähtien hän vieraili kaupungissa viitisen kertaa vuodessa. Kunnes 2010 aika oli kypsä muuttamiselle.

”En halunnut enää matkustaa, halusin jäädä”, kertoo Räisänen.

Nyt koti ja arki ovat Berliinissä, ja läheisistä ihmisistä on tullut perhe. Vuodenvaihteessa Räisäsellä oli Helsinki Contemporaryssa näyttely Käy peremmälle. Ota vaatteet pois. Sitä varten hän vietti Helsingissä kuukauden. Taiteilija kertoo vierailunsa viimeisenä päivänä, että Berliiniä on jo ikävä.

Alkuajat Berliinissä eivät suinkaan olleet helppoja, vaan kotiutuminen vei puolisen vuotta. Paperibyrokratian pyörittäminen jatkuu yhä.

En tiedä rakastavatko viranomaiset ihmisten kiduttamista, vai onko se huonoa saksalaista huumoria.

”Siellä ei käytetä sähköpostia, vaan pyöritellään papereita ja leimoja. En tiedä rakastavatko viranomaiset ihmisten kiduttamista, vai onko se huonoa saksalaista huumoria.”

Räisäsen mukaan kaupunkiin muuttaminen vaatii, että joko osaa sujuvasti saksaa tai käyttää apunaan tulkkia. Viidessä vuodessa Berliini on kallistunut huomattavasti, ja taiteilija voi nyt varautua maksamaan työhuoneesta yhtä paljon kuin asunnosta.

”Jos Berliiniin tulee pidemmäksi aikaa, kannattaa pitää toinen jalka aluksi Suomessa. Arki ja byrokratia ovat siellä niin rankkoja, etteivät sitä kestä paikallisetkaan. Ja jos joku puhuu halpuudesta, niin se on ihan roskapuhetta”, Räisänen neuvoo Berliiniin-lähtijöitä.

Berliinin gallerioissa näkyy rahan valta

Räisäsen mielestä Suomen kuvataidetarjonta on todella hyvä, ja näyttelyt ovat usein parempia kuin Berliinissä. Siellä näyttelyissä näkyy rahan valta, jota galleriat käyttävät. Galleriat johdattavat taiteilijat seuraamaan trendejä – sitä, mikä myy.

”Se ei toki ole yhden kaupungin ilmiö, vaan galleriat toimivat globaalisti. Keskittymät, kuten Baselin taidemessut, sanelevat, mikä on hyvää ja mikä ei, sekä mikä myy. Se on rumasti sanottuna mafia, joka vaikuttaa globaalisti.”

Suurkaupunki vaatii kärsivällisyyttä sekä taiteilijalta ihmisenä että taiteelliselta työskentelyltä.

”Ei pidä hätiköidä. Siellä voi upota Berliini-suohon. Jotkut kutsuvat sitä kuiluksi, josta ei pääse pois.”

Värit palasivat Räisäsen teoksiin

Räisänen ei selvästikään ole uponnut suohon. Hän on 2010-luvulla pitänyt Berliinissä näyttelyitä muun muassa Eemil Karilan, Lola Lustosan sekä Mika Minettin Musterzimmerissä sekä liikemies Timo Miettisen perustamassa Salon Dahlmannissa. Juuri Miettinen esitteli Räisäsen galleristi Anne Schwarzille, ja vierailunäyttely Schwarz Contemporaryssa puolestaan johti tiiviimpään yhteistyöhön. Galleristi Schwarzia Räisänen kuvailee manageriksi, jolta saa hyviä neuvoja sekä yhteistyöehdotuksia, ja jonka näkemykseen voi luottaa. Kuinka hyvän berliiniläisen gallerian talliin oikein pääsee?

”Ei galleristin hakeminen oikeastaan ole mahdollista. Isossa kaupungissa ei ole edes mahdollista mennä kyselemään galleristia. Sut nauretaan ulos. Säännöt ovat semmoiset.”

Olen muuttanut tekniikkaa aika paljonkin keveämmäksi, ja se vaikuttaa tietysti myös sisältöön. Olen kuullut, että mulle on tullut värit takaisin.

Jos Berliini ajoittain raastaakin taiteilijan hermoja, kaupunki on myös antanut Räisäselle paljon. Hän nauttii kaupungin museoista, kuten antropologisesta museosta ja Martin-Gropius-Bausta. Berliinin taiteilijat tukevat toisiaan, ja pyytävät ystäviään mukaan pop up -näyttelyihin tai projekteihin. Suomalaisilla on kaupungissa omia yhteisöjään, jotka tapaavat esimerkiksi Salon Dahlmannissa, Toolbox-galleriassa tai Suomi-instituutissa. Räisänen on tyytyväinen myös siihen, että pystyy nykyään työskentelemään kotonaan olevalla työhuoneella. Se näkyy myös teoksissa.

”Olen muuttanut tekniikkaa aika paljonkin keveämmäksi, ja se vaikuttaa tietysti myös sisältöön. Olen kuullut, että mulle on tullut värit takaisin. Työ on keskittyneempää, kun ei mene erikseen töihin vaan työtä voi tehdä koko ajan.”