Taidetta ilmastonmuutoksen aikakaudella

23.8.2019Kirjoittaja: Timo Wright

Taiteilija Timo Wright päätti laskea viime talvena Forum Boxissa pitämänsä Solace-näyttelyn hiilijalanjäljen. Kuva: Anna Autio

Ilmastonmuutos muuttaa taiteilijoidenkin toimintaympäristöä, ja edellyttää myös kuvataiteilijoilta toimia työnsä aiheuttamien päästöjen vähentämiseksi. Useat rahoittajat ovat jo alkaneet tukea vähähiilistä taiteen tekemistä ja matkustamista. Taiteilija Timo Wright pohtii, voimmeko löytää kestävämpiä tapoja työskennellä taiteen kentällä.

En kadu montaa asiaa elämässä, mutta sähköopin kurssilta lintsaamista kadun edelleen. Olen päättänyt laskea helmikuussa 2019 Forum Boxissa pitämäni näyttelyn hiilijalanjäljen ja olen aivan pyörällä päästäni. Olen aiemminkin ollut kiinnostunut elämisen ja työn tekemisen hiilijalanjäljestä. Kymmenisen vuotta sitten päätin lopettaa lentämisen Euroopan sisällä ilmastosyistä. Nyt haluan kuitenkin sekä mielenkiinnosta että haasteena kokeilla, voisinko työskennellä taiteilijana mahdollisimman vähähiilisesti. Siksipä nyt googlailenkin sähkön CO2-päästökerrointa ja arvuuttelen, montako nollaa on megawatissa.

Se mitä tiedetään on, että suomalaisen hiilidioksidipäästöt ovat vuodessa keskimäärin 10 000 kg. Jotta ilmaston lämpeneminen saadaan hillittyä alle kriittisenä pidetyn 1,5 asteen, kansainvälisen ilmastopaneelin mukaan päästöjen pitäisi laskea vuoteen 2030 mennessä 2 500 kg:n tasolle – vuoteen 2050 mennessä jopa 700 kg:n tasolle. (lähde)

Yksin kuluttajille tätä vastuuta ei voi sälyttää, vaan siihen tarvitaan myös esimerkiksi valtiovallan ohjausta ja yritysmaailman toimenpiteitä. Myös taiteen kentän on osallistuttava ilmastotalkoisiin.

Taiteellisessa työssä isoimmat päästöt voidaan olettaa syntyvän taideteosten toteuttamisesta ja kuljettamisesta sekä taiteilijan matkustamisesta.

Taiteellisessa työssä isoimmat päästöt voidaan olettaa syntyvän taideteosten toteuttamisesta, teosten kuljettamisesta sekä taiteilijan matkustamisesta. Suomen tapauksessa on hyvä huomioida myös työhuoneiden ja studioiden vaatima lämmitys, joka saattaa olla merkittävä päästöjen tuottaja. Vaikka verkostoituminen, residenssit ja näyttelyiden pitäminen ovat taiteen tekemisen kannalta äärimmäisen tärkeitä, täytyy myös meidän taiteilijoiden ja muiden kentän ammattilaisten pohtia kriittisesti matkustamista ja taiteen tekemisen eri puolia. Jos avajaismatka Venetsiaan tuottaa noin 1 000 kg:n edestä päästöjä – siis lähes puolet siitä tulevaisuuden vuotuisesta “sallitusta” määrästä – on aika miettiä uudelleen lähestymistapojamme kansainvälistymiseen ja taiteen tekemiseen.

Rahoittajat ja toimijat valmistautuvat jo vähähiiliseen tulevaisuuteen

Ensiaskelia kohti muutosta on jo tehty. Koneen Säätiölla on syksyn haussaan mukana ympäristövastuullisen kohtaamisen erillishaku, joka on suunnattu kestävämpään matkustamiseen.

Suomen Kulttuurirahasto tarjoaa junalla saavutettaviin kohteisiin matkustaville ensi vuoden residenssitaiteilijoille mahdollisuutta matkustaa vähähiilisesti, tukien tätä valintaa taloudellisesti. Erityisasiantuntija Johanna Ruohonen kertoo, että lisäapuraha maata pitkin matkustamiseen syntyi tarpeesta kohdata kansainvälisiin residensseihin sisältyvä ristiriita: niiden koettu merkityksellisyys taiteilijoille ja toisaalta lentomatkustamisen ympäristökuormittavuus.

”Haluamme tehdä vähähiilisestä matkustustavasta houkuttelevamman ja siten tukea myös uusien käytäntöjen ja rakenteiden luomista”, Ruohonen kertoo.

 Taiteellis-tieteellistä toimintaa harjoittava Mustarinda-seura järjestää yhdessä muun muassa Suomen Biotaiteen Seuran ja Taidekeskus KulttuuriKauppilan kanssa paraikaa North AiR -residenssiä, jossa matkustaminen Skotlantiin tapahtuu vähähiilisesti. Yhdessä residenssiorganisaatio HIAPin kanssa Mustarinda toteuttaa kolmivuotista hanketta, jossa kehitetään jälkifossiiliseen tulevaisuuteen valmistautuvia toimintamalleja.

HIAPin johtaja Juha Huuskonen kertoo, että HIAP organisaationa matkustaa yhä enemmän maa- ja meriteitse sekä pyrkii tarjoamaan tähän mahdollisuuden myös taiteilijoille. HIAPin verkkosivuilla julkaistaan piakkoin vähähiiliseen matkustamiseen kannustava opas, jossa kerrotaan esimerkiksi miten Helsinkiin voi saapua muuten kuin lentämällä. Venäjälle ja Aasiaan suuntautuvat yhteistyöt organisaatio toteuttaa jatkossa pääasiassa junayhteyksiä hyödyntäen.

Näyttelyn pitäminen voi vastata lentomatkan päästöjä

Forum Boxin sähkönkulutus talvella on noin 9,29 mWh kuukaudessa. Näyttelyni koostui videoprojektorista, projisointipinnasta, kaiuttimista, mediasoittimesta sekä 90 m2 mustasta messumatosta. Osa laitteista oli päällä koko näyttelyn ajan (580 h), osa vain näyttelyn ollessa avoinna (110 h).

Arvioin, että tästä 9,29 mWh:sta oman teokseni ja sen käyttämän tilan osuus on, laitteiden ja lämmityksen vaatimine sähköineen, jopa noin puolet eli 4,5 mWh. Perinteisen sähköntuotannon CO2-päästökerroin Suomessa on 281 kg/mWh eli hiilidioksidipäästöjä kertyy näyttelyni aikana 1 265 kg. Lisäksi tulee huomioida tilan rakennusmateriaalien valmistuksen päästöt, joista tulee noin 100 kg lisää. Myös kertakäyttöinen messumatto osoittautui päästösyöpöksi tuottaen noin 130 kg hiilidioksidia. Koko näyttelyn päästöiksi saadaan hulppeat 1 495 kg. (Laskelma perustuu Ilmastodieetin tietoihin)

Vaikka laskelmani ovat varmasti yläkanttiin, lähentelee teoksen esittämisestä koituneet päästöt kuitenkin edestakaista lentoa Espanjan aurinkorannikolle! Käyttäen atmosfair.de:n palvelua, päätän hyvittää näyttelyni hiilidioksidipäästöt, yhteensä 35 euroa. Mutta vaikka päästöjen hyvittäminen on hyvä asia, ensisijaista on välttää ja vähentää päästöjä. Olisiko tilaa voinut akustoida jollain muulla kuin lähes kertakäyttöisellä messumatolla? Olisiko kaikki laitteet voinut sammuttaa näyttelyn ollessa kiinni? Olisinko voinut vaatia galleria käyttämään ekologisempaa sähköä?

Olisiko kaikki laitteet voinut sammuttaa näyttelyn ollessa kiinni? Olisinko voinut vaatia galleria käyttämään ekologisempaa sähköä?

Eikä siinä vielä kaikki. Laskelmissani en ole huomioinut vielä esimerkiksi seuraavia, pienempiä päästöjä: paperisten kutsujen tekeminen ja lähettäminen, esityslaitteiden valmistamisen päästöt jaettuna näyttelyajalle, näyttelyyn liittyvät kuljetukset, työhuoneen sähkönkulutus, avajaistarjoilujen valmistaminen ja kuljetus. En myöskään laskenut itse videoteoksen toteuttamisesta johtuvia päästöjä, kuten kuvaussähköä, editoimistietokoneen käyttämää sähköä, videolla esiintyvien henkilöiden saamien kiitoslahjojen tuottamia päästöjä, uusia kovalevyjä, serveritilaa tai nettisivuja.

Vaikka edellä mainittu on vähäisempää, se ei ole merkityksetöntä. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi pitää kaikkia, niin isoja kuin pieniä päästöjä vähentää, mutta varsinkin pieniä.

Kohti hiilineutraalia taiteen kenttää

Mutta mitä me voimme taiteen kentän sisällä asialle tehdä?

Meidän tulee vaatia, että taiteen alan järjestöt ja esitystilat ottavat aktiivisesti agendalleen alaamme liittyvien päästöjen vähentämisen edistämisen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vähähiilisen taiteen tekemisen lisärahoituksen edistämistä sekä taiteen tekemisen ja esittämisen ympäristöarvioinnin teettämistä galleria- ja museotasolla.

Meidän pitää kannustaa säätiötä ja muita rahoittajia tukemaan vähähiilistä matkustamista sekä taiteen tekemistä.

Meidän pitää katsoa kriittisesti omia matkustamisesta tulevia päästöjämme, matkustaa vähähiilisesti, vähentää lentämistä sekä etsiä uusia digitaalisia tai jopa virtuaalisia tapoja esitellä taidettamme ja verkostoitua.

Lisäksi meidän pitää ruveta miettimään, mitä taide on hiilineutraalissa tulevaisuudessa: millaisia uusia esitys- ja valmistustapoja sekä käytäntöjä täytyy alkaa kehittämään?

Meidän pitää tutkia taiteellisen tuotantomme päästöjä: vähentää kertakäyttöisyyttä, laskea työtilojemme hiilijalanjälki, vaihtaa ekosähköön, tutkia teosten kierrätettävyyttä, selvittää päästöjä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä materiaalien ekologisuutta ja muutakin eettisyyttä.

Lisäksi meidän pitää ruveta miettimään, mitä taide on hiilineutraalissa tulevaisuudessa: millaisia uusia esitys- ja valmistustapoja sekä käytäntöjä alan täytyy alkaa kehittämään? Ehkäpä tulevaisuudessa taiteen tulee olla aineetonta ja hetkellistä, ja sen esittämisen virtuaalista tai tilatonta. Taiteen omistajuutta ja levitystä täytyy ajatella uudelleen; keinotekoisesta niukkuudesta kohti esimerkiksi virtuaalista yhteisomistajuutta. Voisiko näyttely kiertää eri paikoissa tulostettavana täydellisenä kopiona tai olla avoimesti kaikkien koettavissa virtuaalitodellisuudessa? Vaikka digitaalisuus ei päästöjen kannalta tee välttämättä autuaaksi, on sen mahdollisuuksia hyvä tutkia jo pelkästään saavutettavuuden näkökulmasta.

Taide ei voi olla irrallinen osa muusta yhteiskunnasta. Aivan kuten meidän pitää toimia yhdessä parantaaksemme taide- (ja muunkin) maailman vääryyksiä, meidän täytyy tehdä kaikkemme, yhdessä ja erikseen, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja estämiseksi.

 

Lähteet:

https://ilmastodieetti.ymparisto.fi/
https://www.aalto.fi/en/department-of-design/15-degree-lifestyles

 

Haastateltavat:

Timo Korpi, toimittaja, Ilmastouutiset / Yle Kioski
Johanna Ruohonen, erityisasiantuntija, Suomen Kulttuurirahasto
Juha Huuskonen, johtaja, HIAP

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone