Taike jakoi 412 000 euroa taiteen hyvinvointivaikutuksien edistämiseen

11.2.2016

Taiteen hyvinvointivaikutuksien edistämiseen tarkoitetut valtionavustukset olivat ensimmäistä kertaa haettavina valtakunnallisina. Taiteen edistämiskeskus toivoi hakijoiksi ensisijaisesti sosiaali-, terveys- ja kuntasektorin toimijoita. Hakemuksia tuli yhteensä 117 kappaletta. Avustuksia jaettiin yhteensä 36 toimijalle ja avustukset olivat suuruudeltaan 50 000 – 1500 €.

Avustuksen tarkoitus on työllistää ammattitaiteilijoita yhteiskunnan eri sektoreille. Tuettavilla projekteilla mm. lisätään taiteen keinoin ihmisten yhteenkuuluvuutta, levitetään taidetta kaupunkikeskuksien ulkopuolelle, ehkäistään syrjäytymistä, kehitetään lastensuojelua ja tuodaan taidetta kotihoidon piirissä oleville ihmisille. Lisäksi tuetaan taiteilijoiden työparitoimintaa soveltavan taiteen kentällä. Avustus suuntautuu useissa hankkeissa suoraan taiteilijoiden palkka- ja materiaalikustannuksiin.

Suurin avustus, 50 000 € myönnettiin Vailla vakinaista asuntoa ry:n projektiin, jonka tarkoitus on käyttää osallistavan taiteen menetelmiä yhteisöllisyyden vahvistamiseen ja vakiinnuttaa taidetta eri muodoissaan osaksi yhteisön pysyvää toimintakulttuuria. Hankkeeseen työllistyy alkuvaiheessa noin 10 taiteilijaa ja se koskettaa noin 80 asukasta ja työntekijää. Suurehkoja avustuksia saivat myös Kirjan talo – Bokens hus ry 36 000 €, Kuopion kaupunki 35 800 €, Läntinen tanssin aluekeskus 30 000 € ja Pitskun kyläkirkon kulttuuriyhdistys ry 25 000 €.

Hakemuksia tuli yhteensä 117 kappaletta. Kulttuuri- ja taidepuolen hakijoita oli 66 kappaletta, loput olivat sosiaali- ja terveyspuolen sekä kuntapuolen toimijoita ja yhdistyksiä. Hakemuksia tuli eniten Uudeltamaalta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta, joissa taiteen hyvinvointivaikutuksia edistävää työtä on tehty jo pitkään. Itä- ja Kaakkois-Suomen alueilla toimintaa on toistaiseksi ollut Kuopiota lukuun ottamatta vähän ja tämä näkyi hakemusmäärissä.

Taike kertoo tiedotteessaan,  että jatkossa hakijoille olisi eduksi suurempien kokonaisuuksien suunnitteleminen pääpainona pysyvien rakenteiden synnyttäminen. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.