Taiteen keskustoimikunnan uudistus loppusuoralla

6.6.2012

Hallitus antoi esityksensä taidekenttää parin vuoden ajan kuohuttaneesta Taiteen keskustoimikunnan uudistuksesta torstaina 31.5. Oleellisilta osin uuteen lakiesitykseen on tullut huomattavia parannuksia, kiitos kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen nopean reagoinnin virkamiesvaltaa merkittävästi lisäävään esitykseen. Aikaisemmin uudistusta yritettiin jo pari vuotta sitten kulttuuriministeri Stefan Wallinin toimeksiannosta, mutta uudistus karahti kiville kentän murskavastustuksen myötä vuosi sitten ja uudelleen alkuvuodesta, kun Taike-uudistuksen keskeiset kohdat tuotiin jälleen lausuntokierrokselle.   Eri versioiden välillä esimerkiksi johtajan valtaa on kasvatettu, puheenjohtajista luovuttu ja uudelleen palautettu, taidetoimikunnat korvattu vertaisarviointiryhmillä, virkamiesten esittelyvaltaa kasvatettu sekä uuden viraston toimintaedellytyksiä, rahoitusapparaattia ja suhdetta valtionhallinnon arm’s length-periaatteeseen muutettu ja tarkistettu useaan otteeseen. Nyt käsillä on eduskunnan täysistunnossa 5.6. lähetekeskustelussa ollut ehdotus, josta laki menee sivistysvaliokunnan käsittelyyn seuraavalla viikolla. Tavoitteena on edetä täyttä höyryä ja saada uusi laki voimaan vuonna 2013.

Tässä joitakin huomioita lakiesityksestä:

Uudessa esityksessä johtajan valta on edelleen varsin suuri. Tosin sitä on tasoitettu hyvin taideneuvoston puheenjohtajan pestillä sekä toimikuntien nimen palauttamisella ennalleen. Moni asia on siirretty uudessa esityksessä takaisin lain tasolle, mikä on hyvä asia. Pelkän työjärjestyksen kautta johtajan valta korostuu kohtuuttomasti, eikä takaa esitettyä taiteen autonomiaa yhtään sen paremmin.

Toimikuntien määrään ja mahdollisuuteen perustaa jaostoja tulisi kiinnittää edelleen huomiota, jotta dinosaurustoimikuntia ei syntyisi. Jaostot uupuvat nyt laista kokonaan toisin kuin ministeri Arhinmäki tiedotustilaisuudessaan (16.5.) Säätytalolla lupasi. Etenkin kuvataiteen puolella toimikuntien koon paisumisen vaara on edelleen olemassa. Koko visuaalista kenttää ei pitäisi niputtaa saman toimikunnan alle. Kuvataide, mediataide, valokuva, design ja elokuva kun vaativat kaikki resursseja ja pitävät sisällään useita alalajeja.  Kuvataiteessa erityisasiantuntemusta vaatii kuvanveisto, taidegrafiikka, maalaus, taiteen uudet muodot ja ympäristötaide sekä mediataiteessa esim. video ja interaktiivinen taide. Uusia taidelajeja syntyy koko ajan, ja niiden seuraaminen vaatii yhä suurempaa asiantuntijuutta myös arvioitsijoilta. Tämä periaate vaarantuu suuressa toimikunnassa ja saattaa jäädä säästötoimien alle.  Jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä rahanjakoaparaatin säätäminen taajuudelle, joka parhaiten palvelee kenttää onkin haasteellista. Siksi jatkuva vuorovaikutus meihin, eläviin tekijöihin, on taiteen julkista valtaa käyttäville tahoille tärkeää ja hyödyllistä. Suomen kansainvälisestikin menestyksekäs kuvataide on noussut juuri loistavasta rahoituspohjasta, jossa taiteen uudet alueet on nostettu vanhojen rinnalle samanarvoiseen asemaan. Eriytyminen on tulevaisuutta, jota ei ratkaista väkinäisellä niputtamisella.

Taideneuvoston ja toimikuntien jäsenten nimittämisessä aiotaan siirtyä järjestelmään, jossa asiantuntijajärjestöjä kuullaan nimityksiä tehtäessä, mutta jäseniä ei välttämättä valita ehdotetuista. Tällöin kentältä ehdotetut taiteilijoiden omat ehdokkaat eivät välttämättä enää mene läpi. Positiivisena voidaan pitää sitä, että keskeiset tahot, kuten taiteilijajärjestöt, on kuitenkin palautettu lakiehdotukseen. Mikä taho voisi edustaa taiteilijoita paremmin rahanjakojärjestelmän uudistuksessa jos eivät heidän omat, demokraattisesti valitut edustajansa? Kilpailu resursseista on kovaa ja siksi omaa osuutta on oltava järjestelmällisesti puolustamassa. Tämä saattaa joskus unohtua myös kentältä itseltään, kun puhutaan perinteisten järjestöjen jäyhyydestä. Me emme ole yhtään sen jäyhempiä kuin ihmiset, jotka meitä edustavat. Järjestöjen tehtävä kirkastuukin hyvin Taike-prosessin myötä: meidän toimintamme prioriteetti on turvata taiteen tekijöille toimintaedellytykset ja rahoitus. Kulttuuri on osa identiteettiämme ja siitä on huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Kaatui euro tai ei.

Kulttuurista pitää puhua. Tässä yhteydessä se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että taiteen asiantuntijuus korvataan pelkällä kulttuurin asiantuntijuudella. Kulttuuri on käsitteenä laaja ja pitää sisällään paljon taidekäsityöstä graffiteihin, kun taas taide edellyttää myös taiteen alojen erityistuntemusta ja ammattitaitoa – siitäkin huolimatta, että jälkimmäisen piirissä olevat uudet ilmiöt voidaan nähdä myös edelliseen kuuluviksi. Siksi tähän tulisi edelleen kiinnittää huomiota myös lainsäädännön tasolla. Lain tulee turvata erityisalueitten rahoitus myös tulevaisuudessa. Useat poikkitaiteelliset projektit tukevatkin laajaa kulttuurikäsitystä, ja hyvä niin, kunhan sillä ei vaaranneta taiteen rahoituspohjaa.

Myös tutkimus on keskeinen tekijä alan kehittymiselle. Ilman neutraalia kulttuurintutkimusta ei ole olemassa oikeaa tietoa taiteenkentästä ja suuntaviivat tulevaisuudelle puuttuvat. Siksi lakiehdotuksessa vielä täysin avoimeksi jätetyn kulttuurin tutkimuskeskuksen paikka pitäisi saada pian varmistettua.

Monesta sudenkuopastaan huolimatta uusi lakiesitys on viety selvästi tekijöiden kannalta oikeudenmukaisempaan suuntaan, ja suuri kiitos siitä.

HANNA OJAMO

Kirjoittaja on Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja ja Taiteilija-lehden päätoimittaja