Taiteilijoiden ongelmat ratkeavat: ”Nostamme kuvataiteen tuet huomattavasti Ruotsia suuremmiksi”

1.4.2016

Suomi tulee moninkertaistamaan kuvataiteen tuen, kertoo nimetön virkamieslähde Taiteilija-lehdelle. Tavoite on päihittää Ruotsi kulttuurin ja taiteen tukemisessa. Villein uudistus on tarjota jokaiselle Suomen ammattikuvataiteilijalle yksityisnäyttely maamme merkittävimmissä museoissa.

Suomalaiset kuvataiteilijat ovat jo vuosikymmeniä kadehtineet ruotsalaisten kollegoidensa parempaa tukijärjestelmää. Nyt tilanteeseen on tulossa merkittävä parannus, kertoo nimetön virkamieslähde yksinoikeudella Taiteilija-lehdelle.

Uutena kärkihankkeena on päihittää Ruotsi kulttuurin ja taiteen tukemisessa.

”Uutena kärkihankkeena on päihittää Ruotsi kulttuurin ja taiteen tukemisessa”, lähde kertoo.

Tavoite vaatii valtiolta miljoonien eurojen lisäsatsauksia. Lähtökohtana on, että tuki kohdistuu suoraan taiteilijoille, ja se tultaisiinkin kanavoimaan mm. apurahoihin. Yhtenä ehdotuksena pyöritellään tällä hetkellä ajatusta, että jokaiselle Suomen 3 000 ammattikuvataiteilijalle taataan yksityisnäyttely Suomen merkittävimmissä museoissa.

”Se ratkaisisi ongelmani. Voisin keskittyä taiteelliseen työhön, ja asuntolainakin tulisi maksettua”, kommentoi kuvataiteilija April ”Lia” Päivänen.

Uudet sunnitelmat ovat herättäneet riemua myös useissa verkkokeskusteluissa.

”Tätä olemme odottaneet. Tällä voi retostella Supermarketissa”, kommentoi nimimerkki ”Kuravettä päälle”, viitaten Tukholman huhtikuisiin Supermarket-taidemessuihin.

Taiteilija-lehti seuraa herkeämättä tilanteen kehittymistä.

Share:

    Taiteilija on Suomen Taiteilijaseuran julkaisema kuvataiteilijan ammattilehti verkossa.