Tässä ovat Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija 2017 -kilpailun finalistit

22.9.2017Kirjoittaja: Anna Salonen
Heidi Katajamäen teos Arkihiki ja hetken hilse, 2016.

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija 2017 -kilpailun finaaliin valittiin kolme kuvataiteilijaa ja yksi kuvataiteen opiskelija. Etelä-Pohjanmaan kuvataideverkoston järjestämän kilpailun voittaja sekä yleisön suosikki julkistetaan marraskuun alussa. Yleisöäänestys on nyt käynnissä Etelä-Pohjanmaan liiton nettisivuilla.

Etelä-Pohjanmaan kuvataideverkoston suunnitteleman ja järjestämän kilpailun finalistit valittiin kymmenen osallistujan joukosta. Finalistit ovat: Heidi Katajamäki, Jaana Maijala, Jukka Nokua ja Mervi Patala.

Kilpailuun saivat osallistua vuonna 1982 syntyneet sekä sitä nuoremmat kuvataiteilijat ja kuvataiteen opiskelijat, jotka joko asuvat Etelä-Pohjanmaan maakunnassa tai ovat sieltä kotoisin. Kilpailijat osallistuivat lähettämällä 3–5 kuvaa taideteoksistaan. Finalistien teokset ovat näytillä Etelä-Pohjanmaan liiton kulttuurisivustolla.

Voittajalle on luvassa muun muassa yhden kuukauden residenssimahdollisuus Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseon residenssissä Alajärvellä sekä näyttely Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseolla. Yleisöllä on myös mahdollisuus valita finalistien joukosta oma suosikkinsa. Sekä voittaja, että yleisön suosikki saavat teoksiaan näkyviin nettinäyttelyyn liiton kulttuurisivuille.

Ensimmäisen kerran Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija 2017 -kilpailu järjestettiin vuonna 2015. Silloin voittajaksi valikoitui kuvataiteilija Ville Vuorenmaa ja yleisön suosikki oli taidegraafikko Mari Hallapuro. Vuoden 2016 kilpailun voiton puolestaan vei seinäjokelainen kuvataiteilija Katri Yli-Erkkilä ja yleisön suosikki oli Mervi Patala.

Kilpailun yleisöäänestys on käynnissä 27. lokakuuta asti. Sekä voittaja, että yleisön suosikki julkistetaan 2. marraskuuta järjestettävässä maakuntajuhlassa Seinäjoella.

Jaana Maijalan teos Beyond What I Know, 2014.

 

Jukka Nokuan teos Virtahepolampi, 2017.

 

Mervi Patalan teos Oppi pakenemisesta, 2017.