Tutkimus: Naistaiteilijan euro on 78 senttiä

12.11.2015

Taiteen kentän naisvaltaistuminen 2000-luvulla ei ole poistanut sukupuolten välisiä tuloeroja.  Naisten tulot olivat vuonna 2010 keskimäärin 78 % miesten tuloista. Tiedot perustuvat Taiteen edistämiskeskuksen Taiken ja Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen julkaisemaan artikkeliin.

Naisten ja miesten väliset tuloerot ovat 2000-luvulla kaventuneet, mutta pysyneet siitä huolimatta edelleen muuta väestöä suurempina vapaina taiteilijoina, itsensätyöllistäjinä ja yrittäjinä toimivilla taiteilijoilla.

Vaikka palkansaajana toimiminen ei vielä sinänsä takaakaan taiteilijalle taloudellisesti vakaata asemaa, näyttäisi se kuitenkin kaventavan sukupuolten välisiä tuloeroja. Tutkimustulokset osoittivat, että naisten osuus oli suurin kuitenkin niissä työmarkkina-asemissa, joissa toimeentulo oli kaikkein heikoin.

Naisten osuus on lisääntynyt 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaikilla taiteenaloilla taiteilijan iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Vuonna 2010 naiset olivat enemmistönä koko taiteilijakuntaa tarkasteltaessa (naisten osuus 56 %). Koko taiteilijakunnan naisvaltaistumisesta huolimatta tietyt taiteenalat ovat edelleen eriytyneet vahvasti sukupuolen mukaan, esimerkiksi musiikki on edelleen hyvin miesvaltainen taiteenala.

Itsensätyöllistäminen lisääntyi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä erityisesti miestaiteilijoiden keskuudessa. Yrittäjinä työskenteleviä taiteilijoita on vain noin kuusi prosenttia. Yrittäjyydestä ei ole 2000-luvulla muodostunut merkittävää työllistymisen muotoa, ei nais- eikä miestaiteilijoille.

Naistaiteilijoita on miehiä enemmän alle 35-vuotiaissa, pääkaupunkiseudulla asuvissa sekä ulkomailla asuvissa taiteilijoissa. Alle 35-vuotiaista taiteilijoista jo kaksi kolmasosaa on naisia.

Tiedot perustuvat Taija Roihan, Pauli Rautiaisen ja Kaija Rensujeffin tuoreeseen artikkeliin, joka on jatkoanalyysi taiteen keskustoimikunnassa 2003 ja Taiteen edistämiskeskuksessa vuonna 2014 kootuista Taiteilijan asema -aineistoista.