Uudet taiteilijaeläkkeet on jaettu – eniten eläkkeitä muusikoille ja kuvataiteilijoille

30.3.2017

 

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut 61 ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Eniten eläkkeitä jaettiin muusikoille ja kuvataiteilijoille. Taiteilijaeläkkeen saajissa on 14 muusikkoa tai säveltäjää sekä 12 kuvataiteilijaa. Kaikkiaan taiteilijaeläkkeitä jaettiin 12 eri taiteenalalle sekä monialaiseen taiteeseen ja taidejournalismiin.

Hakijoita oli 517. Eniten hakemuksia tuli musiikin alalta (135) ja kuvataiteesta (108). Näyttämötaiteen hakijoita oli 52, muotoilun 43 ja kirjallisuuden 39.

”Taiteen edistämiskeskuksen pitkäaikaisena tavoitteena on ollut nostaa vuosittain myönnettävien uusien taiteilijaeläkkeiden määrä sataan”, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö tiedotteessa.

Nyt kun suuret ikäluokat ovat eläkeiässä, uusien taiteilijaeläkkeiden tarve on akuutti. Tämän ikäluokan taiteilijoiden sosiaaliturva on ollut olematon.

”Nyt kun suuret ikäluokat ovat eläkeiässä, uusien taiteilijaeläkkeiden tarve on akuutti. Tämän ikäluokan taiteilijoiden sosiaaliturva on ollut olematon.”

Taiteen edistämiskeskus päätti taiteilijaeläkkeistä ensimmäisen kerran vuosi sitten. Aikaisemmin eläkepäätöksen on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriö. Eläkkeet perustuvat lakiin ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Eläkkeitä on jaettavissa vuosittain yhteensä 51 täyttä eläkettä vastaava määrä. Eläkkeen saajan tulee olla vähintään 60-vuotias.

Taiteilijaeläkkeet jaetaan täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Täyden eläkkeen suuruus on noin 1 330 euroa kuukaudessa ja osaeläke on siitä puolet. Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat hakijan eläketulot ja muut pysyvät tulot. Taiteilijaeläkkeen maksaa Keva. Eläke on veronalaista tuloa.

Taiteilijaeläkettä maksetaan kuukausittain runsaalle tuhannelle taiteilijalle. Taiken tänä vuonna jakamiin 61 taiteilijaeläkkeeseen on budjetoitu yli 800 000 euroa.

Ylimääräinen taiteilijaeläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Taike on pyytänyt eläkehakemuksista lausunnon valtion taidetoimikunnilta, jotka ovat arvioineet ja vertailleet hakijoiden taiteellista toimintaa.

Seuraavan kerran eläkkeitä voi hakea Taikesta syyskuussa. Haku koskee vuoden 2018 alusta alkavia eläkkeitä.

Taiteilijaeläkkeet

Arkkitehtuuri

Nurmi Aino

Elokuvataide

Mehtonen Tuula
Partanen Heikki
Prepula Heikki

Kirjallisuus

Baltzar Veijo
Bützow Helene
Jalonen Riitta
Jansson Henrik
Lehto Leevi
Mattila-Laiho Raija
Pääkkönen Anneli
Raittila Leena

Kuvataide

Alapuro Anna
Jämsä Aarne
Kahila Antero
Kallio Päivikki
Kamanger Dzamil
Laurinolli Teppo
Nieminen Viljo
Nyqvist Thomas
Touru Wilma
Tykkyläinen Kari
Vellonen Senja
Väätti Ilkka

Kuvitustaide

Manner Harri

Mediataide

Niemeläinen Ilkka

Monialainen taide

Rinnekangas Reijo
Rosvall Esa

Muotoilu

Hämäläinen Risto
Mattsson Matti
Rasinmäki Eija
Tuominen Pentti
Weckman Irma

Musiikki

Ahlqvist Pertti
Eskonniemi Matti
Friman Leo
Hurmalainen Pertti
Hämeenniemi Eero
Kortekangas Olli
Luoto Leo
Orma Jukka
Päivinen Pertti
Rinne Harri
Sane Ismaila
Seppänen Hannu
Smedberg Raimo
Suilamo Harri

Näyttämötaide

Kaunisto Rainer
Markkula Jorma
Piekäinen Outi
Polster-Sandholm Rita
Pääkkönen Jukka
Saarinen Tuula
Toikka Pirjo
Valo Vesa Tapio

Sirkustaide

Levelä Kari

Taidejournalismi

Hauru Jukka

Tanssitaide

Hämäläinen Marjo
Nojonen Liisa

Valokuvataide

Lindström Tuija
Nuutinen Petri