Valokuvataiteen tuet julkistettiin: kolmannes hakijoista sai kohdeapurahan

24.3.2016
Yksi tukea saaneista valokuvataiteen... on turkulainen Valokuvakeskus Peri, joka sijaitsee Wäinö Aaltosen museon yhteydessä. Kuva: Valokuvakeskus Peri.
Yksi tukea saaneista valokuvataiteen yhteisöistä on turkulainen Valokuvakeskus Peri, joka sijaitsee Wäinö Aaltosen museon yhteydessä. Kuva: Valokuvakeskus Peri.

Valtion visuaalisten taiteiden toimikunta on myöntänyt kohdeapurahan 57 valokuvataiteilijalle ja työryhmälle. Taiteen edistämiskeskus on tukenut alan yhteisöjen toimintaa 370 000 eurolla. Tukipotti on yhteensä 620 000 euroa. Summa on yhtä suuri kuin viime vuonna.

Valtion visuaalisten taiteiden toimikunta myönsi valokuvataiteilijoille yhteensä 250 000 euroa tänä aikana toteutettaviin hankkeisiin.

Suurimmat yksittäiset kohdeapurahat saivat Wilma Hurskainen, Hertta Kiiski ja Sami Parkkinen, jotka kaikki saivat valokuvataiteen laatutuen valokuvataidekirjan valmistus- ja julkaisukuluihin. Valokuvakirjojen julkaisuun tarkoitetun laatutuen sai tänä vuonna yhteensä 13 valokuvataiteilijaa. Muista kohdeapurahoista 70 prosenttia myönnettiin näyttelykustannusten kattamiseen, joihin apurahaa oli myös eniten haettu. Valokuvataiteen kohdeapurahoista päätti valtion visuaalisten taiteiden toimikunta ja päätökset valmisteli valokuvataiteen jaosto.

Valokuvataiteen kohdeapurahaa haki 180 hakijaa. Apurahan sai 32 prosenttia hakijoista. Apurahan saajien osuus pieneni hieman, sillä viime vuonna apuraha myönnettiin 38 prosentille hakijoista.

Taiteen edistämiskeskuksen yhteisöavustuksilla tuetaan valokuvataidetoimintaa eri puolilla Suomea. Suurimman erityisavustuksen sai tänä vuonna Lahden valokuvataide ry. Yhteisöavustukset päätti Taiteen edistämiskeskus, ja avustuspäätösten valmistelussa kuultiin valokuvataiteen jaostoa.

Katso kaikki apurahan ja avustuksen saajat