Vuoden kaunein kirja on Hanna Koikkalaisen valokuvakirja Raja

27.3.2017

Hanna Koikkalainen: Raja. Kuva © Antti Huittinen

Suomen kirjataiteen komitea on valinnut Vuoden kauneimmaksi kirjaksi Hanna Koikkalaisen valokuvakirjan Raja, jonka on kustantanut Maahenki/Musta taide. Vuoden kauneimman kirjan graafisen suunnittelun teki Anne-Mari Ahonen.

Kilpailuraati perustelee valintaansa näin: ”Valokuvateos henkii harmoniaa ja harkittuja ratkaisuja kannesta alkaen: kluutin sävy osuu harvoin näin kauniisti yksiin kannen kuvan kanssa. Kirja on alusta loppuun ilmava ja rauhallinen. Värikylläisille kuville on annettu tilaa, ja eleetön typografia sallii kuvien kertoa tarinaa omilla ehdoillaan. Kirjan materiaalit tuntuvat käteen miellyttäviltä, ja paperi toistaa värit kauniisti. Kokonaisuus on esineenä virheetön ja kuvakerronnaltaan oivaltava.”

Rajan lisäksi Vuoden kauneimmat kirjat 2016 -kokoelmaan valittiin 24 muuta kirjaa. Teokset palkittiin Kirjataiteen kaunis kirja -kunniakirjalla. Taidekirjojen sarjassa palkittiin Jaakko Heikkilän Veden kätkemiä huoneita (Kustantaja: Maahenki Oy / Musta Taide), Catarina Ryöpyn Metro #4 Paris (Kustantaja: Maahenki Oy / Musta Taide), Harri Kalhan Rut Bryk – Elämän taide (Kustantaja: EMMA – Espoon modernin taiteen museo), Shunsuke Ohnon ja Dmitry Sokolenkon Fractal2 (Kustantaja: Parvs Publishing), EMMAn Camilla Vuorenmaa: Meri erottaa meidät (Kustantaja: EMMA – Espoon modernin taiteen museo), Pirkko Tuukkasen toimittama Jussi Heikkilä. Observationes 1984-2016 (Kustantaja: Suomen Taideyhdistys ry) ja Arja Karhumaan Epägenesis : Katalogi (Kustantaja: Ama Design).

Suomen kirjataiteen komitealle lähetettiin arvioitavaksi 209 kirjaa. Pääosa kisaan lähetetyistä kirjoista tuli ammattikustantajilta, mutta sen lisäksi myös monilta muilta tahoilta: museoilta, säätiöiltä, oppilaitoksilta ja yksityisiltä henkilöiltä. Palkituissa kirjoissa oli edustettuna harvinaisen moni kustantaja.

Vuoden kauneimmat kirjat osallistuvat Best Book Design from all over the World -kilpailuun ja kiertävät näyttelyissä Suomessa ja kolmessa Euroopan maassa. Kauneimmat kirjat ovat esillä Shanghain kirjamessuilla elokuussa 2017 ja Leipzigin kirjamessuilla maaliskuussa 2018.

Kilpailun järjestämistä tukee Suomen Messusäätiö.

Katso kaikki palkitut kirjat täältä: