Vuoden valokuvataidekirja -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa – voittajateoksessa käsitellään syömishäiriöitä valokuvataiteen keinoin

24.10.2017
Kuva Karina-Sirkku Kurzin kirjasta Ungleichewicht.

Valokuvataiteilija Karina-Sirkku Kurz on voittanut Vuoden valokuvataidekirja -palkinnon syömishäiriötä käsittelevällä teoksellaan Ungleichewicht (suom. Epätasapaino). Suomen valokuvataiteen museo ja Valokuvataiteilijoiden liitto jakoivat palkinnon ensimmäistä kertaa. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Vuoden valokuvataidekirja        -palkinto

Palkinnolla kannustetaan korkeatasoisten valokuvataidekirjojen tekemistä sekä halutaan herättää yleistä kiinnostusta valokuvataidekirjoja kohtaan.

Palkinnon on tarkoitus nostaa esiin kirja valokuvataiteen muotona. Tavoite on aktivoida mediaa esittelemään ja arvioimaan valokuvataidekirjoja itsenäisinä taideteoksina.

Vuoden 2017 palkintoehdokkaat olivat joko suomalaisia tai Suomessa asuvia valokuvataiteilijoita, joiden valokuvataidekirjat ilmestyivät ajanjakson 1.1.2016–31.7.2017 välisenä aikana.

Lähde: Suomen valokuvataiteen museo

Kurz on toteuttanut kirjan yhteistyössä syömishäiriöitä sairastavien ihmisten kanssa. Suomen valokuvataiteen museon julkaisemassa tiedotteessa taiteilija kuvailee työskentelyä intensiiviseksi ja kauniiksi, vaikkakin raskaaksi.

”Olemme kiitollisia, että saimme tuotua yhteisen prosessimme näkyville kirjan muodossa. Kivuliaat tuntemukset ja kokemukset muuttuivat tätä kautta voimaannuttavaksi”, kertoo Kurz.

Hänen mukaansa teoksen tarkoitus ei ole selittää syömishäiriötä vaan avata lähestymiskeino sairastuneiden ihmisten mielentilaan ja kokemusmaailmaan. Palkinnon saajan valinnut amerikkalainen valokuvaaja Alec Soth, kehuu Kurzin teoksen uhmaavan ennakko-odotuksia.

”Hän on valinnut raskaan, journalistien usein käsittelemän aiheen, mutta lähestyy sitä taiteilijan runollisuudella”, kertoo Soth tiedotteessa.

Voittaja valittiin viiden finalistin joukosta. Muut finalistit ja teokset olivat Karl Henrik Edlund: Bright Hours, Hertta Kiisti: I Was an Apple and I Got Peeled – But It Was a Good Thing, Ville Lenkkeri: Pikkukaupungin sairaskertomus ja Karoliina Paatos: American Cowboy. Voittajaan ja finalisteihin voi tutustua Helsingin kirjamessuilla 26.–29. lokakuuta Suomen valokuvataiteen museon ja Valokuvataiteen liiton yhteisellä osastolla.