Julkisen taiteen kannatus on kasvanut – nyt 75 prosenttia suomalaisista haluaa taidetta arkeensa

28.9.2016

75 prosenttia suomalaisista haluaa taidetta arkeensa, selviää Suomen Taiteilijaseuran julkaisemasta kyselytutkimuksesta. Kannatus on kasvanut kahdessa vuodessa. Suomen Taiteilijaseuran TNS Gallupilta tilaamaan kyselytutkimukseen vastasi 1 495 suomalaista.

Julkisen taiteen kannatus on kasvanut kahdessa vuodessa viisi prosenttiyksikköä. Prosentti taiteelle -hankkeen vuonna 2014 tilaaman kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia vastaajista halusi taidetta arkisiin ympäristöihinsä. Nyt vastaava luku on 75 prosenttia.

”Uskon, että korkeatasoiset julkiset taideteokset puhuvat puolestaan. Julkista taidetta tilataan nyt runsaasti ympäri Suomea. Lähes viikottain kerrotaan uusista taidehankkeista ja valmistuneista teoksista”, sanoo Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.

Naisista julkiseen taiteeseen suhtautuu myönteisesti 79 prosenttia ja miehistä 71 prosenttia. Akateeminen koulutus lisää selvästi myönteistä suhtautumista julkiseen taiteeseen.

Selkein erottava tekijä on kuitenkin puoluekannatus. Vihreiden äänestäjistä peräti 94 prosenttia haluaa julkista taidetta, kun taas perussuomalaisten äänestäjistä tätä mieltä on 46 prosenttia.

Tavoitteena lisätä taiteilijoiden työtilaisuuksia

Kyselyssä selvitettiin myös suomalaisten näkemyksiä julkisen taiteen hyödyistä. Esimerkiksi 79 prosenttia uskoo, että taide parantaa ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Kaupunkeihin halutaan myös asuinalueita ja taloja, joissa on panostettu laadukkaaseen arkkitehtuuriin ja julkiseen taiteeseen. Tätä mieltä on 72 prosenttia vastaajista.

Länsimetro-hankkeessakin kaikki suunnitellut taideteokset olisi pystytty toteuttamaan, jos käytössä olisi ollut prosenttiperiaate, sanoo Kirsi Korhonen.

”Tämä antaa vahvan viestin siitä, että työ julkisen taiteen edistämiseksi kantaa hedelmää. Suomessa on kuitenkin vielä paljon kuntia, joissa ei nähdä esimerkiksi prosenttiperiaatteen hyötyjä. Länsimetro-hankkeessakin kaikki suunnitellut taideteokset olisi pystytty toteuttamaan, jos käytössä olisi ollut prosenttiperiaate”, sanoo Kirsi Korhonen.

Vastaajilta kysyttiin myös näkemystä siitä, tuleeko sairaaloissa ja hoitolaitoksissa olla mahdollisuus kokea taidetta ja kulttuuria. Yksi Suomen hallitusohjelman kärkihankkeista on tällä hetkellä prosenttiperiaatteen laajentaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Hankkeella on vahva tuki, sillä vastaajista 80 prosenttia haluaa taidetta ja kulttuuria sairaaloihin sekä hoitolaitoksiin.

Viime vuosina Suomessa on toteutettu useita laajoja kuvataideohjelmia uusien sairaaloiden rakentamisen yhteydessä. Taidetta on hankittu mm. Turun T-sairaalaan, Kuopion Kaarisairaalaan ja Porin Naisten ja lasten sairaalaan. Kuvataidetta on myös tulossa ainakin Hyvinkään, Espoon ja Kajaanin uusiin sairaaloihin.

”Hallituksen kärkihankkeessa on menossa vaihe, jossa haetaan toimivia malleja prosenttiperiaatteen laajentamiseen. Toivon, että sote-puolelle löytyy yhtä selkeä ja tehokas malli kuin kuvataiteen prosenttiperiaatteella on uudis- ja korjausrakentamisessa.”

Tavoitteena on, että yhtä useampi kuvataiteilija työllistyy taiteellisessa työssä, liittyypä se sitten julkiseen taiteeseen tai muihin työmahdollisuuksiin.

Suomen Taiteilijaseura osallistui 2014-2015 Prosentti taiteelle -yhteistyöhankkeeseen, jossa edistettiin prosenttiperiaatetta Suomessa. Tänä vuonna seura jatkaa julkiseen taiteeseen liittyviä koulutuksia. Korhonen korostaa, että Suomen Taiteilijaseura edistää julkista taidetta voidakseen parantaa kuvataiteilijoiden työmahdollisuuksia.

”Konkreettisesti prosenttiperiaatteen edistäminen tapahtuu tällä hetkellä niin, että järjestämme taiteilijoille koulutusta ja parannamme kuvataiteilijoiden osaamista. Tavoitteena on, että yhtä useampi kuvataiteilija työllistyy taiteellisessa työssä, liittyypä se sitten julkiseen taiteeseen tai muihin työmahdollisuuksiin”, sanoo Korhonen.

Lue myös:

Julkista taidetta arvostetaan eniten Oulussa ja pääkaupunkiseudulla

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone