Kulttuurirahastolta uusi avustus museoille

12.9.2017

Suomen Kulttuurirahasto tukee museoiden näyttelytoiminnan uudistamista uusilla, suurilla apurahoilla. Museovisio-hankkeen tavoitteena on saada lisää kävijöitä museoihin ja parantaa kävijäkokemusta. Kaksivaiheisessa apurahahaussa museoiden on mahdollista saada satojen tuhansien eurojen apurahoja uudistumistyöhönsä.

”Haluamme mahdollistaa museoalan toiveet uudistuksista, joihin tiedämme olevan paloa, mutta ei välttämättä resursseja työajan tai rahoituksen puolesta”, kertoo Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen tiedotteessa.

Museovisio-apurahaa voivat hakea Suomessa toimivat, ammatillisesti hoidetut museot tai museokohteet. Haku on suunnattu ensisijaisesti keskikokoisille museoille, joilla on riittävät henkilökuntaresurssit uudistusten läpiviemiseen. Apurahaa voi hakea myös useamman museon tai museokohteen yhteishankkeeseen.

Uudistustyön tavoitteina tulee olla kävijäkokemuksen parantaminen ja uudet kävijät. Keinoina voivat olla esimerkiksi esitystekniset, toiminnalliset tai teknologiset uudistukset näyttelytiloissa, yleisötyöhön panostaminen tai tarkempi kohderyhmäajattelu. Uudistustyössä voi paneutua myös brändin kehittämiseen tai markkinointistrategian parantamiseen.

Apurahahaku on kaksivaiheinen. Ensimmäinen haku avautuu helmikuussa 2018, ja siinä myönnettyjä apurahoja voi käyttää uudistustyön suunnitteluun. Toisen vaiheen apurahat ovat haettavissa elokuussa 2019. Myönnettyjen apurahojen suuruus on 100 000–300 000 euroa, ja ne on tarkoitettu uudistussuunnitelmien toteuttamiseen vuosien 2020–2022 aikana.

”Suunnitteluapurahaa voi käyttää esimerkiksi ulkomaisiin opintomatkoihin uusien ideoiden ja hyvien ratkaisujen löytämiseksi, asiantuntijoiden palkkaamiseksi tai seminaarityöskentelyyn eri alojen ammattilaisten kanssa”, Ruohonen kuvailee.

Suomen museoliitto auttaa museoita hankerahoituksen hakemisessa järjestämällä muun muassa hankeklinikoita, tarjoamalla tietoa uusimmista museoiden näyttelytoimintojen trendeistä ja nimeämällä hankekoordinaattorin museoiden käyttöön. ”Museovisio-hankkeen ajoitus on todella hyvä. Museoiden käyttö on vahvassa kasvussa ja apurahat vahvistavat tätä kehityssuuntaa merkittävästi”, toteaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä tiedotteessa.

Lue myös:

Museoille avustus taiteilijoiden näyttelypalkkioihin

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone