Vain harva museo haki avustusta taiteilijoiden palkkioihin – Ornamo ja STS tyytyväisiä avustuksen jatkumiseen

3.1.2018Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi ensi kertaa museoille avustuksia taiteilijoiden näyttelypalkkioihin vuodelle 2018. Hakijoita oli kuitenkin niin vähän, että vain alle puolet tukisummasta tuli jaetuksi museoille. Näyttelypalkkioita edistävät visuaalisen alan järjestöt Ornamo ja STS ovat kuitenkin tyytyväisiä siihen, että avustus saa jatkoa tulevina vuosina.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi joulukuun lopussa tiedot ensimmäisistä museoille myönnettävistä näyttelypalkkioavustuksista. Avustuspäätökset paljastavat, että vain alle puolet avustuksiin varatusta summasta museoille tuli myönnetyksi, ja vain noin joka kolmas Suomen taidemuseoista tarttui tarjottuun avustukseen.

Näyttelypalkkioon liittyviä avustuksia myönnettiin tarkalleen vain 21 hakijalle yhteensä 102 015 euroa, kun avustuksiin oli varattu 250 000 euroa.

Suurimman avustuksen sai Suomen valokuvataiteen museon säätiö, jolle myönnettiin noin 11 500 euroa. Muut myönnetyt avustukset vaihtelivat 500 eurosta 10 000 euroon. Katso kaikki avustuksen saajat täältä.

Ministeriön eduskunnan sivistysvaliokunnalle antaman selvityksen mukaan hakijoita oli vain kaksi enemmän kuin avustuksen saajia, joten avustuskokeilu toteutui kaikkiaan heikommin kuin visuaalisen alan järjestöt Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ja Suomen Taiteilijaseura toivoivat. Museoviraston mukaan Suomessa toimii noin 60 taidemuseota, joten näyttelypalkkioon liittyviä avustuksia haki vain joka kolmas siihen oikeutettu museo.

Museoiden avustukset taiteilijoille maksettavien näyttelypalkkioiden kattamiseen

Vuonna 2017 näyttelypalkkioon liittyviä avustuksia myönnettiin 21 hakijalle yhteensä 102 015 euroa. Etusijalla olivat 2018 järjestettävät näyttelyt.

Avustusta ovat voineet hakea sellaiset ammatillisesti ja päätoimisesti hoidetut museot, joilla on säännöllistä näyttelytoimintaa.

Näyttelypalkkion perusteena on taiteilijalle näyttelyssä esillä olevien teosten valmistamiseen, näyttelyyn osallistumiseen ja sen yhteydessä tehtävään työhön liittyvän työpanoksen korvaaminen. Avustus on käytettävä taiteilijalle maksettavaan palkkioon, eikä sitä voi käyttää näyttelykorvauksen maksuun eikä matka- tai kuljetuskustannusten tai teosten valmistamisesta aiheutuneiden materiaalikustannusten korvaamiseen.

Ehtona avustuksille oli, että avustuksia hakevan tahon on tehtävä kirjallinen sopimus taiteilijan kanssa näyttelyyn osallistumisesta ja näyttelypalkkion maksamisesta.

Näyttelypalkkio ei ole sama asia kuin näyttelykorvaus. Näyttelykorvaus on tekijänoikeuslain 2 §:n yksinoikeuden piirissä oleva korvaus teoksen julkisesta näyttämisestä.

”Yhtenä syynä voi olla se, että rahoituksen haku sijoittui haasteelliseen aikaan kesälomakaudelle. Uusi rahoitus mahdollistaa museoiden toiminnan kehittämisen ja tukee taiteilijoiden työtä”, toteaa Ornamon asiantuntija Anna Rikkinen järjestöjen yhteisessä tiedotteessa.

Näyttelypalkkioavustus jatkuu tulevina vuosina

Opetus- ja kulttuuriministeriö aikoo kuitenkin jatkaa näyttelypalkkioavustuksia useamman vuoden ajan, mitä Ornamo ja STS pitävät erittäin myönteisenä signaalina. Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että avustuskokeilun jatkoa varten selvitetään syitä verraten heikosti toteutuneeseen ensimmäiseen avustushakuun ja samalla hakuun liittyvää tiedotusta tehostetaan.

”On hienoa, että näyttelypalkkiokysymys etenee, ja sillä on myös eduskunnan sivistysvaliokunnan tuki. Kuvataiteilijan kuuluu saada korvaus museonäyttelyn eteen tehdystä työstä”, sanoo Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.

Ornamo ja STS jatkavat työtä sen eteen, jotta Suomeen saataisiin näyttelypalkkiosopimus tai -järjestelmä. Järjestöjen tekemän kyselyn mukaan valtaosa, 77 %, ammattitaiteilijoista ei ole koskaan saanut näyttelypalkkiota taidemuseossa pidetystä näyttelystä. Opetus- ja kulttuuriministeriön uusi avustus perustuu taidenäyttelyiden järjestämiseen liittyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä selvittäneen työryhmän työhön, johon myös Ornamo ja STS osallistuivat.

 

Lue myös:

Museoille avustus taiteilijoiden näyttelypalkkioihin

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone