Taidepyöräily palkittiin vuoden pyöräilytekona – taidetta ja liikuntaa yhdistävä tapahtuma järjestetään taas toukokuussa

5.3.2018Kirjoittaja: Nelli Tuominen

Palkinnon vastaanottivat Woutila Ry:n Aki Ryynänen ja Sanna Joska, taiteilija Pia Saari ja läänintaiteilija Lotta Pyykkönen. Kuva: Nelli Tuominen

Joensuun Taidepyöräily palkittiin vuoden 2017 toiseksi parhaana pyöräilytekona  GoExpo-messujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa.

Viime toukokuussa pilotoitu taidetapahtuma järjestetään tänä vuonna uudestaan, 12-13. toukokuuta. Taidepyöräilyn tarkoituksena on lähentää taidetta ja yleisöä sekä luoda taiteilijoille tilaisuuksia myydä teoksia ja tutustua yleisöön.

”Tämä oli erittäin iloinen, onnistunut tapahtuma. Ihmiset pyöräilivät tosi innokkaasti, moni sanoi huomaamatta pyöräilleensä kymmeniä kilometrejä taidekohteiden välillä. Ihan huippua tässä on myös ollut se poikkisektoraalisuus, että taide- ja pyöräilyalan ihmiset ovat tehneet työtä keskenään”, sanoo Lotta Pyykkönen Taiteen edistämiskeskuksen Joensuun toimipisteestä.

”On hyvä saada uusia kumppaneita kuvataiteelle. Läänintaiteilijana olen yrittänyt miettiä tapoja, joissa kuvataide voisi olla läsnä, mihin sellaisiin asioihin taide voisi yhdistyä, joita ei tällä hetkellä ole vielä olemassa tai joita ei vielä sillä tavalla käytetä.”

Viime vuonna mukana oli 18 erilaista taidekohdetta, taiteilijoiden työhuoneita, gallerioita ja Joensuun taidemuseo. Kohteissa käytiin viikonlopun aikana yhteensä yli 3000 kertaa. Tapahtumaviikonloppua varten oli tehty pyöräilykartta, josta sai valita reittinsä ja vierailtavat kohteensa oman kunnon ja mielenkiinnon mukaan.

”Taiteilijoiden työhuoneet olivat ehdottomasti suosituimpia kohteita, koska ne ovat paikkoja, joihin ei normaalisti pääse. Mutta kyllä ihmisiä kävi kaikissa paikoissa”, Pyykkönen kertoo.

Yksi avoinna olevista työhuoneista oli taiteilija Pia Saaren. Hän aikoo ehdottomasti osallistua Taidepyöräilyyn tänäkin vuonna. Saaren työhuoneella oli paljon kävijöitä, jotka hän myös maalasi.

”Maalaaminen oli aluksi tarkoitettu sijaistoiminnoksi, koska mietin, että jos ihmiset tulevat käymään, niin mikä rooli minulla on siinä pienessä tilassa! Mutta näin he pystyivät kysellä minulta samalla kun minulla oli oma työskentely käynnissä. Tämä oli todella myönteinen ja avartava kokemus, vaikka aluksi pelotti”, Saari kertoo.

”Ja tietysti tuli tehtyä myös työhuoneella suursiivous tätä varten!”

Monissa kohteissa oli myös erilaisia työpajoja, joissa pyöräilijät saivat osallistua taiteen tekemiseen ja oppia taiteen tekemisen tekniikoista. Tänä vuonna tapahtumaa järjestävä Woutila ry oli viime vuoden tapahtumassa mukana sarjakuvatyöpajana. Sarjakuvista koottiin seinälle näyttely.

”Etenkin lapset innostuivat tekemään sarjakuvia. Nuorin tekijä oli kolmevuotias, vanhin 82”, kertoo Aki Ryynänen Woutila ry:sta.

Vuoden pyöräilyteoiksi etsittiin uusia ja rohkeita tapoja edistää pyöräilyä ja lisätä pyöräilyn tuomaa hyvinvointia. Kisan järjestivät Pyöräilykuntien verkosto ja Suomi Pyöräilee -hanke.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone