Visuaalisten taiteiden apurahat 69 taiteilijalle

28.8.2020

Kuvataiteilija Jussi Nivalle myönnettiin viisivuotinen taiteilija-apuraha. Kuva Nivan näyttelystä Matter Galerie Anhavassa tammikuussa 2020. Kuvaaja: Jussi Tiainen.

Taiteen edistämiskeskus jakoi kuvataiteen ja valokuvataiteen taiteilija-apurahoja yhteensä 3,5 miljoonaa euroa.

Taiteen edistämiskeskuksen alainen visuaalisten taiteiden toimikunta on myöntänyt vuoden 2021 alusta alkavat kuvataiteen taiteilija-apurahat. Apurahan sai 58 taiteilijaa, joista viisivuotisen 10, kolmevuotisen 15, yksivuotisen 29 ja puolivuotisen 4 taiteilijaa. Lisäksi valokuvataiteen taiteilija-apurahan sai 11 taiteilijaa, joista 2 viisivuotista, 3 kolmevuotista, 4 yksivuotinen ja 2 puolivuotista. Kuvataiteessa hakijoita oli 771 ja valokuvataiteessa 123.

Valtion taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille taiteelliseen työskentelyyn. Apurahan suuruus on ensi vuoden alusta 1960,48 euroa kuukaudessa. Taiteen edistämiskeskus käyttää taiteilija-apurahoihin vuodessa yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Näistä reilut 3,5 miljoonaa kohdistuu ensi vuonna visuaalisille taiteille.

Apurahapäätökset tehdään taiteenaloittain määriteltyjen apurahavuosikiintiöiden mukaan. Kuvataiteen ja valokuvataiteen apurahoista päättää asiantuntijaelimenä visuaalisten taiteiden toimikunta, jonka puheenjohtajana toimii kuvittaja Erika Kallasmaa ja varapuheenjohtajana taidemaalari Elina Försti.

Lista apurahansaajista alla.

Kuvataiteen taiteilija-apurahat:

Viisivuotinen

Kaarna Marika, Porvoo
Kokko Jaana, Helsinki
Kumpulainen Hannele, Helsinki
Mäkipää Tea, Mäntyharju
Nabb Janne, Närpiö
Niva Jussi, Helsinki
Sunna Mari, Helsinki
Suonpää Visa, Turku
Söderlund Patrik, Turku
Tapper Nora, Helsinki

Kolmivuotinen

Apajalahti Sampo, Helsinki
Halinen Kaisaleena, Espoo
Heikkinen Jaakko, Suomussalmi
Jaanisoo Villu, Pirkkala
Juopperi Elina, Järvenpää
Kainulainen Katri, Helsinki
Kato Shoji, Helsinki
Nio-Juss Noora, Helsinki
Rautiainen Satu, Helsinki
Räisänen Janne, Helsinki
Salonen Elsa, Turku
Slotte Joel, Helsinki
Toikka Jenni, Helsinki
Toivanen Milla, Tuusula
Vaittinen Timo, Helsinki

Yksivuotinen

Arantila Markku, Helsinki
Arnold Dylan, Helsinki
Bruel Océane, Helsinki
Caginli Baran, Helsinki
de Ávila Felipe, Helsinki
Eklund Eeva-Leena, Helsinki
Eskola Jenni, Tampere
Haglund Bo, Helsinki
Hammari Hanna-Maria, Frankfurt am Main
Heino Aaron, Helsinki
Heinonen Maria, Kangasala
Herrera Inma, Helsinki
Hinkula Kaija, Oulu
Hänninen Lotta, Helsinki
Ivars Hanne, Helsingfors
Jääskeläinen Emma, Espoo
Kärkkäinen Arja, Helsinki
Maaranen Iisa, Helsinki
Nampajärvi Erkki, Rovaniemi
Nelimarkka Josefina, Helsinki
Niemi Akuliina, Helsinki
O’Reilly Kira, Helsinki
Razavi Bita, Helsinki
Riekki Jyrki, Helsinki
Ruuhela Antti, Helsinki
Räsänen Jarkko, Hollola
Syrjälä Nestori, Helsinki
Sysi Suvi, Helsinki
Tervo Niina, Helsinki

Puolivuotinen

Aska Milla, Helsinki
Kokko Timo, Kuopio
Mäkiö Mari, Helsinki
Vasantola Pekko, Helsinki

Valokuvataiteen taiteilija-apurahat:

Viisivuotinen

Leppälä Anni, Helsinki
Niittyvirta Pekka, Helsinki

Kolmivuotinen

Huhta Aapo, Helsinki
Råst Hanna, Helsinki
Maijala Jaana, Seinäjoki

Yksivuotinen

Hannula Eeva, Helsinki
Jalava Kristian, Helsinki
Laurinen Maija, Nurmes
Lax Maria, Lontoo

Puolivuotinen

Kaskinen Heli, Järvenpää
Konttinen Laura, Helsinki

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone