Ensimmäinen Dahlström Eminentia
-palkinto Anna-Maija Aarrakselle

7.11.2019

Palkinto myönnetään turkulaiselle kuvataiteilijalle ansioituneesta taiteellisesta elämäntyöstä.

Anna-Maija Aarras: Omakuva työhuoneella

Turun taidemuseota ylläpitävä Turun Taideyhdistys on myöntänyt 15 000 euron suuruisen Dahlström Eminentia -palkinnon kuvataiteilija Anna-Maija Aarrakselle. Kolmen vuoden välein ansioituneesta taiteellisesta elämäntyöstä turkulaiselle kuvataiteilijalle myönnettävä palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa.

Anna-Maija Aarraksen taiteellisen työskentelyn pääasiallinen väline on tekstiili. Hänen teoksensa sijoittuvat niin käsitetaiteen kuin veisto- ja installaatiotaiteen piiriin. Palkintoperusteina olivat Aarraksen laajan tuotannon laadukkuus, edelleen aktiivinen taiteilijaura sekä tekemisen ja ajattelun tapojen ajankohtaisuus suhteessa nykykeskusteluun ja -taiteeseen. Aarraksen teoksissa yhdistyvät kauneuden taju, materiaalien tuntemus sekä käsityön arvostus.

Taiteilija-identiteettini heräsi jo varhain lapsuudessani. Inspiroiduin käsillä tekemisen kauneudesta, siitä, miten se lohdutti minua ja avasi mielikuvitukseni maailmoja. Taiteessani olen halunnut nostaa näitä menetelmiä teosteni sisällöksi ja välineeksi. On ollut etuoikeus olla taiteilijana esillä tällä tavalla ja saada arvostusta näistä lähtökohdista”, Anna-Maija Aarras kommentoi palkitsemistaan.

Aarrakselle tärkeää on ollut myös yhdessä tekeminen ja kollegiaalinen tuki taiteen kentällä. Hän oli yksi Titanik-gallerian ensimmäisen galleriatoimikunnan jäsenistä ja vaikutti vahvasti näyttelypaikan profiiliin. Hän oli myös näyttelyryhmä Vaahtopäiden ja taiteilijaryhmä Salong 3+:n jäsen.

Dahlström Eminentia -palkinto myönnetään Åbo Akademin säätiön hallinnoimasta Ellen ja Magnus Dahlströmin testamenttirahastosta. Rahastosta jaetaan myös vuosittain apurahoja turkulaisille kuvataiteilijoille sekä avustuksia Turun taidemuseolle, Turun Taideyhdistykselle ja Åbo Svenska Teaterföreningille.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone