Timo Kelaranta: The Anniversary

Lainaa valokuvataidetta -hankkeessa kokeillaan kirjastopalveluiden laajentamista valokuvataiteen lainaamiseen.

Turun pääkirjastosta on huhtikuusta alkaen mahdollista lainata valokuvataiteilijoiden teoksia kotiinsa. Lainaa valokuvataidetta on Taiteen edistämiskeskuksen, Valokuvataiteilijoiden liiton ja Turun kaupunginkirjaston yhteinen kokeilu, jossa sarjamuotoisesta taiteesta tuotetaan myytävien kappaleiden lisäksi sarja vedoksia lainauskäyttöön. Teokset ovat lainattavissa kirjastokortilla kuukaudeksi kerrallaan. Kokeilu jatkuu vuoden 2020 loppuun asti.

Lainattavana on 24 teosta kahdeksalta valokuvataiteilijalta: Elina Brotherukselta, Marja Helanderilta, Tiina Itkoselta, Timo Kelarannalta, Natalie Kopkinalta, Erica Nyholmilta, Hannele Rantalalta ja Jari Silomäeltä. Teokset ovat kuraattori Pirkko Siitarin valitsemia.

”Kuvataidetta haluaa kokea yli neljä miljoonaa suomalaista vuosittain. Taiteen hankkiminen kotiin on monelle kuitenkin yhä vierasta. Suomalaisille on myös tärkeää nähdä ja kokea teos paikan päällä ennen sen ostamista. Lainattavalla teoksella voi testata turvallisesti, miten taide muuttaa kotia”, toteaa hanketta koordinoiva läänintaiteilija Hannele Romppanen.

Romppasen mukaan taiteen lainaustoimintaa on jatkossa mahdollista laajentaa myös muuhun sarjalliseen taiteeseen tai useampiin kirjastoihin.

Lainattavat teokset voi hankkia myös omaksi Valokuvataiteilijoiden liiton myyntikokoelmasta verkossa.

”Meille on erittäin tärkeää olla mukana tässä hankkeessa, jossa taiteen saavutettavuutta edistetään uudella tavalla, ja jossa myös taiteen ostomahdollisuus on läsnä”, Valokuvataiteilijoiden liiton toiminnanjohtaja Henna Harri sanoo.