Akava perusti yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvontajärjestön: ”Hyödyttää laajalla skaalalla myös kuvataiteilijoita”

27.4.2016

 Yhdeksän akavalaista jäsenliittoa on  perustanut Akavan yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvontajärjestön, jonka tehtävä on tehostaa yrittäjien sekä itsensätyöllistäjien edunvalvontaa. Uuden järjestön puheenjohtaja Salla Luomanmäki sanoo, että uusi järjestö hyödyttää myös akavalaisia kuvataiteilijoita.

Uusi edunvalvontajärjestö on asettanut tehtäväkseen tehostaa yrittäjien ja itsensätyöllistäjien eli yksinyrittäjien, ammatinharjoittajien, freelancereiden ja apurahansaajien edunvalvontaa. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kuvaa uutta järjestöä tulevaisuuteen katsovaksi uudistukseksi suomalaisen ay-liikkeen historiassa.

”Tämä on konkreettinen askel eteenpäin yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvonnan tehostamiseksi. Akavalaiset ovat yhdessä luomassa työkalupakin, joista 2020-luvun monimuotoista työtä tekevät akavalaiset saavat apuvälineitä muuttuneessa ja muuttuvassa työelämässä” toteaa Fjäder tiedotteessa.

Akavan mukaan korkea-asteen suorittaneita itsensätyöllistäjiä oli viime vuonna 59 000, joka on lähes kaksi kertaa enemmän kuin 2000-luvun alussa. Akavan selvitys osoittaa, että heistä yli 40 prosenttia yhdistelee monia työllistymisen tapoja kuten palkansaajatyötä, apurahoja, freelancertyötä ja yrittäjyyttä.

Akavan yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvontajärjestön perustajajäseniä ovat Akavan Erityisalat, Agronomiliitto, Suomen Psykologiliitto, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, Kuntoutusalan Asiantuntijat, Suomen Puheterapeuttiliitto, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ja KTK Tekniikan Asiantuntijat.

Akavan yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvontajärjestö vaatii parannusta yrittäjien ja itsensätyöllistäjien mahdollisuuteen neuvotella kollektiivisesti työn tekemisen ehdoista. Uuden järjestön puheenjohtaja Salla Luomanmäen mukaan turvaamista vaativat esim. itsensätyöllistäjien sosiaali- ja eläketurva ja mahdollisuus työterveydenhuoltoon. Luomanmäki myöntää, että alakohtaisia kysymyksiä on paljon, mutta yhteistä on mm. itsensätyöllistäjiä koskevat hyvät sopimuskäytännöt ja niiden edistäminen.

Kuvataiteilijat voivat kuulua uuteen järjestöön lähinnä Akavan erityisalojen eli käytännössä TAKU ry:n kautta.

”Laajalla skaalalla muutos hyödyttää myös kuvataiteilijoita”, sanoo Luomanmäki.

Akavan yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvontajärjestön verkkosivut