ARS17:n teema on globaali digitaalinen murros

4.12.2015
Kuva: Kansallisgalleria.
Kuva: Kansallisgalleria.

Kansainvälinen nykytaiteen suurnäyttely ARS17  täyttää Kiasman taiteella, esityksillä, elokuvilla, keskusteluilla ja työpajoilla. Näyttelyn teemana on globaali digitaalinen murros, jonka vaikutukset näkyvät kulttuurissa, taloudessa sekä ihmisten identiteetissä ja käyttäytymisessä. Näyttely avautuu Kiasmassa maaliskuussa 2017.

Kiasma kertoo, että yksi näyttelyn keskeisimmistä kysymyksistä on, kuinka taiteilijat ovat kohdanneet kaikkia koskettavan globaalin digitaalisen murroksen. Taide ottaa edelläkävijän roolin myös digitaalisen kulttuurin murroksessa.

Nykytaide on riippuvainen digivallankumouksesta, mutta myös kyseenalaistaa sen vaikutuksen ja auttaa meitä jäsentämään ympäröivää maailmaa. Verkon käyttö koukuttaa ja vaikuttaa: kuinka rajusti digitalisoituminen ja sosiaalisen median muodot ovat muuttaneet todellisuuskuvaamme?

Kiasma kehittää ARS17-näyttelyssä myös taiteen esittämistapoja ja jaettavuutta sekä kokoelmatoimintaa kohti virtuaalista online-galleriaa. Näyttely sisältää useita verkkoon laajenevia teoksia, joiden tarkoitus on osallistaa yleisöä ja jatkaa näyttelykokemusta museon seinien ulkopuolelle.

ARS17-näyttelyn kokoaa kuraattorityöryhmä museonjohtaja Leevi Haapalan johdolla.

Kansainvälisen nykytaiteen katsauksia, ARS-näyttelyitä, on järjestetty Suomessa vuodesta 1961 alkaen. Näyttelyt ovat tavoittaneet yhteensä yli miljoona kävijää ja esittäneet teoksia noin 600 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. ARS17 on yhdeksäs nykytaiteen suurnäyttely, joka järjestetään neljättä kertaa Nykytaiteen museo Kiasmassa.