AVEK ja Kiasma hakevat uutta mediataideteosta ARS17-näyttelyyn

11.1.2016

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK ja Nykytaiteen museo Kiasma ovat aloittaneet yhteistuotantohankkeen, jonka kautta etsitään toteutettavaksi uutta kotimaista mediataiteen teosta. Haku hankkeeseen on alkanut tänään. Teos saa ensiesityksensä Kiasman ARS17 -näyttelyssä, joka avautuu maaliskuussa 2017.

Kiasman ja AVEKin yhteistuotantohankeessa yksi taiteilija tai taiteilijaryhmä saa mediateokselleen tuotantotukea ja mahdollisuuden esittää valmistuva teos merkittävässä kansainvälisessä näyttelyssä. AVEKin ja Kiasman yhteistyöhanke hakee toteutettavaksi uutta mediataideteosta. Hankkeeseen voivat osallistua kaikki Suomessa aktiivisesti toimivat kuvataiteilijat. Valitulle mediataiteen teokselle myönnetään tuotantotukena 30 000 euroa. Tuotannolle voi hakea myös muuta rahoitusta.

Hakuaika hankkeeseen on 11.1.‒17.4.2016. Yhteistuotantohankkeeseen valittu mediataideteos julkistetaan kesäkuussa 2016. Teoksen ensiesitys on Kiasman ARS17-näyttelyssä maalis‒lokakuussa 2017. Hakeminen tapahtuu vapaamuotoisella hakemuksella (PDF + videolinkit). Hakemukset toimitetaan AVEKiin.