Avoimen taidekoulun tulevaisuus on uhattuna

27.5.2016Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen
Avoin taidekoulu sijaitsee nykyään Kalasataman taiteilijatalossa Helsingissä. Kuva: Tiina Numme.
Avoin taidekoulu sijaitsee nykyään Kalasataman taiteilijatalossa Helsingissä. Kuva: Tiina Numme.

Helsingissä toimivan Avoimen taidekoulun toiminnan jatkuminen on uhattuna, kun sen merkittävä rahoittaja vetäytyi syksyllä. Toistaiseksi koulu jatkaa toimintaansa leikkaamalla opettajien palkkoja ja nostamalla opetuksen maksuja. Koulu harkitsee nyt toiminnan jatkamista vuosi kerrallaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle verkkosivuillaan.

Avoimen taidekoulun rehtori Nagashila kertoo, että lopettamisuhan taustalla on Työväen Sivistysliiton päätös vetäytyä koulun rahoittamisesta. Liitto on ollut koulun merkittävä rahoittaja sen perustamisesta 2008 lähtien. Eduskunta päätti leikata sivistysliittojen rahoitusta vuonna 2015.

”Mietimme, panemmeko pillit pussiin. Päätimme kuitenkin pitää koulun pystyssä”, kertoo Nagashila.

Toiminta jatkuu sen turvin, että opettajien palkkoja leikataan ja opetusmaksuja korotetaan. Ensi lukukaudella koulun lukukausimaksu on 1 700 euroa. Nagashila pelkää, että korotus karsii hakijoita.

”Jos oppilaita ei tule tarpeeksi, meidän täytyy miettiä tilannetta uudelleen.”

Hänen mukaansa toimintaa jatketaan juuri oppilaiden takia. Koulun opetusohjelma on nelivuotinen ja opiskelijoita on kolmisenkymmentä. Heille halutaan taata mahdollisuus valmistua. Koulu hakee vielä taloudellista tukea Taiteen edistämiskeskukselta ja Helsingin kaupungilta, jotka kuitenkin ovat hylänneet aiemmat hakemukset.

Vuonna 2008 perustettu Avoin taidekoulu yhdistää opetuksessaan maalaustaiteen ja meditaation. Koulun ovat perustaneet taidemaalarit Nagashila ja Matti Kurki.  Tämän vuoden tammikuussa koulu muutti uusiin tiloihin Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön Kalasataman taiteilijataloon.