Ensi kesän Mäntän kuvataideviikot kuratoi Anna Ruth

24.10.2019
Anna Ruth. Kuva: Riikka Vaahtera

Anna Ruth haluaa kutsua Kuvataideviikoille tekijöitä, jotka edustavat mahdollisimman moniäänisesti suomalaista nykytaidetta.

Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2020 kuraattoriksi on valittu kanadalaislähtöinen, Jyväskylään asettunut kuvataiteilija Anna Ruth. Ruth on monipuolinen kulttuuritoimija, joka on viime vuosina rikastuttanut Jyväskylän kulttuurielämää useilla taidehankkeilla, kuten eri puolille kaupunkia levittäytyvällä Äkkigallerialla.

Anna Ruth on osallistunut näyttelyihin muun muassa Italiassa, Norjassa, Portugalissa ja Etelä-Afrikassa. Toiminta instituutioiden ulkopuolella ja erilaisten rajojen ylittäminen ovat hänelle tärkeitä lähtökohtia. Samalla hän on myös tehnyt hedelmällistä yhteistyötä perinteisten taideorganisaatioiden kanssa.

”Minulla on vaikeuksia tulla toimeen rajojen kanssa, olivat ne sitten rajoja valtioiden, ihmisten tai eri taiteenlajien välillä. Pyrin rajojen ylitse taiteellisessa työssäni ja monessa muussakin asiassa. Olen alusta alkaen pyrkinyt luovimaan perinteisten toimintatapojen ja uuden kokeilemisen rajamailla”, Ruth kertoo Kuvataideviikkojen tiedotteessa.

Mäntän kuvataideviikot on Ruthille läheinen tapahtuma jo vuosien takaa. Hän on kutsunut mukaan tekijöitä, jotka edustavat mahdollisimman moniäänisesti suomalaista nykytaidetta ja pääasiassa taiteilijoita, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet Kuvataideviikoille. Huomiota kiinnitettiin myös maantieteelliseen kattavuuteen ja ikäjakaumaan. Näyttelyyn osallistuu taiteilijoita eri puolilta Suomea. Nuorin heistä on 23-vuotias ja iäkkäin yli 90-vuotias. Taiteilijavalinnat julkistetaan helmikuussa 2020

”Haluan yhdessä taiteilijoiden kanssa tehdä vuoden 2020 Mäntän kuvataideviikoista näyttelyn, joka koskettaa tunnelmallaan, jättää kävijöihinsä kestävän tunnekokemuksen ja innostaa palaamaan teosten pariin vaikka useammankin kerran”, Ruth kuvailee.

Mäntän Kuvataideviikkoja on järjestetty vuodesta 1993 lähtien.