Fergus Feehily maalaustaiteen professoriksi Kuvataideakatemiaan

20.8.2015

Fergus_portrait2_400px-1.160043

Fergus Feehily on nimitetty Kuvataideakatemian maalaustaiteen professoriksi. Hänen viisivuotinen kautensa alkaa elokuussa. Irlannissa syntynyt ja Berliinissä asuva sekä työskentelevä Feehily on Kuvataideakatemian ensimmäinen ulkomaalainen maalaustaiteen professori.

Feehily on Kuvataideakatemian ensimmäinen ulkomaalainen maalaustaiteen professori.

Vuonna 1968 syntynyt Feehily on esiintynyt monipuolisesti sekä yksityis- että ryhmänäyttelyissä muun muassa Japanissa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Hän on toiminut vierailevana luennoitsijana Dublinissa National College of Art and Design –yliopistossa sekä apulaislehtorina Ulsterin yliopistossa Belfastissa. Feehily on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Tokiossa National University of Fine Arts and Music -yliopistosta.

Feehilyn töitä on parhaillaan esillä Londonderryssä Irlannissa Centre for Contemporary Art –nykytaiteen keskuksessa ja lokakuussa avautuu hänen yksityisnäyttelynsä Milwaukeessa, Yhdysvalloissa.
Fergus Feehily on Kuvataideakatemian ensimmäinen ulkomainen maalaustaiteen professori.